Elina Arike vauhdissa, kun UTEP nappasi kaksi konferenssivoittoa

17.2.2023 08:46 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Elina Arike heitti kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat, kun UTEP voitti kahdesti peräkkäin Conference USA:n otteluissa.

Elina Arike on tehnyt tällä kaudella keskimäärin 11,3 pistettä ottelua kohden. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime viikon keskiviikkona UTEP sai Conferene USA:n (C-USA) ottelussa vastaansa Charlotten, joka kaatui loppulukemin 70-64 (33-29). UTEP sai hyvän lopetuksen ensimmäiselle puoliajalle, eikä enää menettänyt johtoaan.

UTEP:n aloitusviisikossa viilettänyt Arike keräsi nimiinsä monipuoliset 16 pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja yhden riiston 29 minuutin peliajalla aloitusviisikossa.

> Ottelutilastot

Viikonloppuna UTEP otti kauden suurinumeroisimman voiton konferenssiotteluissa, kun Miners kellisti UTSA:n 27 pisteen erolla 52-79 (27-30). UTEP karkasi lopullisesti kolmannella neljänneksellä, joka kirjattiin UTEP:lle 7-29.

Arike mätti 25 minuutin peliajalla aloitusviisikossa 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.

Arike on tällä kaudella tilastoinut keskimäärin 11,3 pistettä ja 5,4 levypalloa ottelua kohden.

UTEP on C-USA:n kolmannella sijalla kokonaissaldolla yhdeksän voittoa ja viisi tappiota.

> Ottelutilastot


Sara Bejedi, Florida State

Florida State – Miami (FL) 82-86 (44-33)
Bejedi: 13 pistettä, 6 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto, 33 minuuttia*
> Ottelutilastot

Florida State – Virginia Tech 70-84 (25-47)
Bejedi: 10 pistettä, 5 levypalloa, 1 riisto, 21 minuuttia*
> Ottelutilastot

Syracuse – Florida State 65-78 (33-40)
Bejedi: 9 pistettä, 4 levypalloa, 2 syöttöä, 34 minuuttia*
> Ottelutilastot


Teresa Seppälä, Siena

Manhattan – Siena 65-75 (31-27)
Seppälä: 10 pistettä, 8 levypalloa, 1 syöttö, 4 riistoa, 37 minuuttia*
> Ottelutilastot

Niagara – Siena 81-83 (29-37)
Seppälä: 6 pistettä, 5 levypalloa, 1 syöttö, 2 riistoa, 26 minuuttia*
> Ottelutilastot

Siena – Iona 64-91 (31-51)
Seppälä: 8 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 25 minuuttia
> Ottelutilastot


Emerita Mashaire, Buffalo

Buffalo – Toledo 73-91 (23-41)
Mashaire: 4 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 25 minuuttia*
> Ottelutilastot

Buffalo – Central Michigan 71-72 (36-37)
Mashaire: 7 pistettä, 7 levypalloa, 2 syöttöä, 1 torjunta, 40 minuuttia*
> Ottelutilastot

Kent State – Buffalo 72-69 (36-44)
Mashaire: 6 pistettä, 6 levypalloa, 1 syöttö, 36 minuuttia*
> Ottelutilastot


Kia Vaalavirta, San Francisco

San Francisco – Saint Mary's (CA) 69-66 (37-35)
Vaalavirta: 8 pistettä, 1 levypallo, 2 riistoa, 22 minuutttia*
> Ottelutilastot

San Francisco – Pacific 51-67 (30-40)
Vaalavirta: 2 pistettä, 17 minuuttia *
> Ottelutilastot

San Diego – San Francisco 55-66 (25-31)
Vaalavirta: 2 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 16 minuuttia*
> Ottelutilastot


Annukka Willstedt, Texas A&M-Corpus Christi

Houston Christian – Texas A&M-Corpus Christi 55-52 (20-24)
Willstedt: 0 pistettä, 1 syöttö, 2 riistoa, 11 minuuttia
> Ottelutilastot

Lamar University – Texas A&M-Corpus Christi 73-68 (39-31)
Willstedt: 2 pistettä, 1 levypallo, 12 minuutttia
> Ottelutilastot

Texas A&M-Corpus Christi – Nicholls 59-50 (32-17)
Willstedt: 3 pistettä, 12 minuuttia
> Ottelutilastot


Henna Sandvik, Indiana

Iowa – Indiana 78-87 (39-39)
Sandvik: 0 pistettä, 1 levypallo, 6 minuuttia
> Ottelutilastot

Indiana – Ohio State 83-59 (54-29)
Sandvik: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot

Michigan – Indiana 52-68 (28-42)
Sandvik: 0 pistettä, 1 levypallo, 3 minuuttia
> Ottelutilastot


Janette Aarnio, South Florida

South Florida – UCF 73-44 (38-15)
Aarnio: 4 pistettä, 1 levypallo, 12 minuuttia
> Ottelutilastot


Saga Ukkonen, Texas Tech

Texas Tech – Oklahoma 57-84 (22-40)
Ukkonen: 2 pistettä, 4 minuutttia
> Ottelutilastot


Liisa Taponen, Illinois

Illinois – Nebraska 72-64 (29-37)
Taponen: 0 pistettä, 1 minuutti
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

23.3.2026 09:17 NCAA

Elina Aarnisalo ja North Carolina etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen – Elsa Lemmilä ja Ohio State vielä leikissä mukana

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

9.3.2026 10:09 NCAA

Albina Syla loisti, kun Rhode Island voitti konferenssimestaruuden – Elina Aarnisalon ja Elsa Lemmilän yliopistot jäivät välieriin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.

9.3.2026 09:32 NCAA

Emil Skyttä juhli konferenssimestaruutta – Viljami Vartiainen sai Big Sky -konferenssin kunniamaininnan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).

4.3.2026 10:58 NCAA

Elina Aarnisalo 22 pistettä Dukea vastaan – Elsa Lemmilä valittiin Big Ten -konferenssin puolustusjoukkueeseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.

4.3.2026 10:22 NCAA

NCAA:n March Madness lähestyy – Vartiainen, Yalaho ja Suutela kaksinumeroisille pistelukemille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.

23.2.2026 11:05 NCAA

Viljami Vartiainen upotti 25 pistettä 7 kolmosella – Olavi Suutelalle NCAA-uran ensimmäinen tupla-tupla

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.

Näytä lisää vastaavia