17.8.2020 08:04 Forssan Alku ja Ella Salminen solmivat vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tuleva kausi on 185-senttiselle Salmiselle kolmas Alussa. Lisäksi viime kauden tehopelaajiin kuulunut Keondria Calloway jatkaa seurassa.
22-vuotias Ella Salminen on vasta myöhemmällä iällä murtautunut maajoukkuetoimintaan. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Kauden 2018-19 päätteeksi Salminen valittiin naisten Korisliigan vuoden tulokkaaksi. Tampereen Pyrinnön kasvatti on pelannut naisten pääsarjassa 54 ottelua 6 pisteen ja 4 levypallon keskiarvolla.
– Pitkään mietin, mikä olisi minulle sopiva ratkaisu. Lopulta tulin siihen tulokseen, että Alulla on tarjota minulle paras paketti. Saamme kokoon tosi hyvän porukan ja näen, että minulla on mahdollisuus taas kehittyä ja mennä eteenpäin. Haluan tehdä tätä juttua tulevaisuuden kautta, Salminen kommentoi Forssan Lehdessä.
– Uskon, että meillä on hyvä ja taitava nippu, joka pelaa vauhdikasta korista ja josta saadaan sen koko potentiaali irti. Odotan, että joukkueen hyvä fiilis näkyy katsomoon saakka, aina loppuun asti tsemppaava Salminen avaa.
Salminen on pelannut uransa aikana kuusi haastajamaajoukkueen ottelua ja kuulunut tiiviisti naisten maajoukkueen leiriryhmään.
– Treenasin kesän maajoukkueen mukana Suomen parhaiden pelaajien kanssa. Sen jälkeen tehnyt paljon yksi vastaan yksi -treeniä Anniina Äijäsen kanssa ja harjoitellut täällä Tampereella Setumo Bodiben valmennuksessa. Olen myös parantanut kesän mittaan fysiikkaani.
– Uskon, että olen alkavalla kaudella isompi uhka vastustajalle korin lähellä ja myös ulkona. Aion hyödyntää hiomiani liikkeitä korin alla ja nostaa pallot aiempaa tarkemmin koriin, Salminen päättää.
Keondria Calloway saapui Alkuun kesken viime kauden ja kerkesi pelata joukkueessa 10 ottelua ennen kauden päättymistä. 2-3-paikoilla viihtyvä amerikkalainen tilastoi keskiarvoikseen 16,6 pistettä ja 3,1 levypalloa.
Joukkueen manageri Jyrki Tulander on tyytyväinen tutun pelaajan paluusta.
– Hän oli aluksi ujo, mutta paransi kun pelaajat tulivat tutuiksi. Keke on myös hyvä puolustaja. Jalat liikkuvat niin hyvin, että hän pystyy puolustamaan itseään pienempiäkin pelaajia. Kaikki viime kauden pelaajat halusivat hänet takaisin joukkueeseen.
FoA:lla on ensi kaudeksi sopimuksen Salmisen ja Callowayn lisäksi Petra Noposen, Anni Mäkitalon, Jenna Toivosen, Mia Loydin, Olivia Latvan, Emilia Kilpisen ja Fiia Hellstenin kanssa. Joukkueen päävalmentajana aloittaa Aleksi Suominen.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Tampereen Pyrintö on solminut jatkosopimuksen tulevasta Korisliiga-kaudesta 21-vuotiaan takapelaajansa Peppi Tyynilän kanssa.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.