21.11.2010 21:00 Koripalloilun naisten SM-sarjan viikon ainoassa ottelussa Forssan Alku otti kauden viidennen voittonsa, kun se voitti jyväskyläläisen HoNsU:n tämän kotikentällä 67–65 (34–44).
Minna Stenin tuplatupla avitti FoA:n vierasvoittoon HoNsUsta. Kuva: FoA.
HoNsU voitti viikko sitten sarjaa johtavan Peli-Karhut, mutta ei nyt aivan kyennyt ottamaan toista voittoa peräkkäin. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen vierailijat johtivat viidellä pisteellä, mutta kotijoukkue vei toisen kymmenminuuttisen 29–14, joten tauolle mentiin lukemissa 44–34. Kolmas neljännes meni Judy Wrightin tahdittamana vierailijoille murskanumeroin 19–6. Viimeiselle “kympille” lähdettiin lukemissa 50–53.
HoNsU:n Titta-Riina Lepistö kavensi tilanteeksi 65–66, kun peliä oli jäljellä 49 sekuntia. Seitsemän sekuntia ennen loppua hän heitti ohi, ja FoA otti aikalisän, kun neljä sekuntia oli pelaamatta. Lepistön kolmen pisteen heitto meni ohi kaksi sekuntia myöhemmin, ja näin FoA sai aloittaa voitonjuhlat.
FoA:n tehokkaimpiin kuului Wrightin (17 pistettä) lisäksi Minna Sten, joka teki 16 pistettä ja otti 13 levypalloa. Wrightille kirjattiin lisäksi yhdeksän riistoa.
Keravalta Forssaan siirtynyt kokenut Michael Moua pelasi nyt kolmannen ottelunsa FoA:n paidassa ja teki yhdeksän pistettä. Tätä ennen hän pelasi kuusi ottelua Keravan Energia Teamissa pistekeskiarvolla 20,0.
Kotijoukkueesta eniten pisteitä teki Margaret Roundtree (22). Täydet minuutit pelanneelle Dionne Poundsille kirjattiin nyt 13 pistettä. Keskiviikkona 18 vuotta täyttävä Katleena Kärkkäinen teki kauden piste-ennätyksensä eli 14.
SM-sarja jatkuu ensi lauantaina kolmella ottelulla, jotka ovat Espoo Team–Catz (Lappeenranta), Peli-Karhut–Forssan Alku ja Keravan Energia Team–Äänekosken Huima.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.
Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.
Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.
Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.