Hongalle A-poikien ja B-tyttöjen Suomen mestaruudet

21.4.2013 Tapiolan Honka kuittasi nimiinsä kaksi nuorten Suomen mestaruutta sunnuntaina, kun Honka Akatemian A-pojat ja B-tyttöjen Tapiolan Honka I hakivat toiset perättäiset finaalivoittonsa. Honka Akatemia nujersi Kouvolassa Kouvot ja Tapiolan Honka I Nokialla paikallisen BC Nokian.

Leo Tarjanteen Honka juhli sunnuntaina A-poikien mestaruutta. Kuva: Matti O. Koskinen.

Honka Akatemia haki A-poikien lauantain finaaliavauksessa niukan voiton Kouvoista, mutta sunnuntaina espoolaiset olivat ylivoimaisia. Honka porhalsi taukoon mennessä kymmeneen pisteen johtoon, ja varmisti lopulta mestaruuden pistein 64–85 (36–46).

– Päätimme tehdä lauantaita enemmän asioita joukkueena ja joka jätkä halusi, että tämä sarja päättyy kahdessa ottelussa. Sanoisin, että ylivoimaisesti kauden paras pelimme tärkeimpään mahdolliseen paikkaan, Honka Akatemian päävalmentaja Niko Nyholm kiitteli.

Hongan parhaat olivat Leo Tarjanne (22/1), Henri Niemistö (13/3), Julius Rajala (12/9/4 syöttöä) ja Henri Ventoniemi (8/10). SM-hopeamitalisti Kouvoista taistelivat ansiokkaimmin Alexander Madsen (19/9) ja Juuso Kauppinen (16/4/5 syöttöä).

– Kausi oli todella vaiherikas. Kärsimme paljon loukkaantumisista ja kokoonpano eli todella paljon, mutta kokonaisuus oli positiivinen. Nämä jätkät haluavat treenata ja tehdä töitä tosissaan, mutta heillä on myös kyky nauttia urheilusta, ja se on ollut voimavaramme läpi kauden, Nyholm tiivisti.

Hongan B-tytöt toisessakin finaalissa ylivoimaisia

Tapiolan Honka I jatkoi näytöstyyliin B-tyttöjen toisessa finaalissa sunnuntaina. Honka riisui puolustuksellaan BC Nokian aseista ja ratkaisi mestaruuden 48-71 (22-43)-voittoon.

Honka I:n tehokärjet sunnuntain ottelussa olivat Erika Kankfelt (18/6), Julia Ruokomäki (12/9/3 riistoa), Meeri Gummerus (10/9) ja Iina Salmenkivi (9/9). BC Nokian pirtein oli Veera Pirttinen (21/9).

Tapiolan Honka I voitti yhtä lukuun ottamatta kaikki kauden ottelunsa.

Asiat

 
9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

4.6.2026 14:03 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 kotiottelut selvillä

Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

Näytä lisää vastaavia