5.12.2009 Espoon Honka otti Korisliigassa lauantaina kirivoiton Lappeenrannan NMKY:stä. Honka oli häviöllä lähes koko pelin ajan, mutta nousi lopussa kotivoittoon 67-64 (35-37). Lauantain toisessa ottelussa UU-Korihait jatkoi Kauhajoen Karhun tappioputkea.

Carl Elliot ja Honka rutistivat väkisin ohi Lappeenrannasta loppuhetkillä.

Korihait selviytyi Kauhajoesta lennokkaan Josh Gonnerin ansiosta. Kuvat: Francois Perthuis.
LrNMKY nykäisi alussa 16-2 -johdon, jonka Honka tasoitti toisen jakson puolivälissä. Viimeisen neljänneksen alussa vieraat karkasivat uudelleen nyt 15 pisteen johtoon, mutta tuonkin eron Honka kuroi lopussa kiinni, kun se voitti viimeisen pariminuuttisen 7-0.
Hongan valmentaja Gordon Herbert ei ollut voitosta huolimatta peliin tyytyväinen.
- Jos olisin Hongan johtaja, antaisin potkut kaikille pelaajille ja valmentajallekin. Lappeenranta olisi ansainnut voiton reilun 30 minuutin pelin hallinnallaan. Onneksi meiltä löytyi lopussa sen verran ylpeyttä, että pystyimme kääntämään pelin voitoksi, Herbert totesi.
Hongan tehokkaimpia olivat Carl Elliott 18:lla ja Corey Belser 13 pisteellä.
Adam Hall heitti LrNMKY:lle 18 pistettä. Vierailla oli kokoonpanossaan uusi yhdysvaltalaispelaaja, syyskauden Järvenpäässä 1. divisioonaa pelannut J'son Stamper, joka paikkaa jalkavaivojen vuoksi sivussa olevien Robert Turnerin ja Matthew Gibsonin jättämää aukkoa. Tulokas teki 14 pistettä.
Korisliigan jumbona olevan Kauhajoen Karhun tappiopelien putki venyi 12 pelin mittaiseksi, kun Uudenkaupungin Korihait haki Kauhajoelta voiton 98-91 (44-47) -tuloksella.
Karhu johti peliä pitkään ja piti vielä kolmannen jakson lopussa 12 pisteen johtoa. Korihait käänsi pelin edukseen viimeisen neljänneksen alussa vietyään jakson ensimmäisen kolmeminuuttisen 15-2. Karhu nousi vielä viimeisellä minuutilla kahden pisteen päähän, mutta Korihait teki viisi viimeistä pistettä.
- Saimme luotua vapaita heittopaikkoja läpi pelin ja ratkaisuhetkillä pojat upottivatkin heitot hienosti sisään. Kauhajoki ei ole mikään helppo vastus kenellekään nykyisellä kokoonpanolla, joten varoituksen sana on kaikille paikallaan, kertoi Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen
Kolme edellistä peliään hävinneen Korihaiden tehosta vastasivat Josh Gonner 34:llä ja Jussi Kumpulainen 20 pisteellä. Korihaiden yhdysvaltalaiskolmikosta puuttui yhä Ray Cunningham, joka parantelee sormivammaansa helmikuulle asti. Korihait pyrkii saamaan seuraavaan peliinsä uuden vahvistuksen.
Karhun tehokkaimpia olivat Maurice Horton 22:llä ja Keith Gayden 21 pisteellä. Karhu pestasi tällä viikolla kaksi uutta yhdysvaltalaispelaajaa, jotka nostavat Karhun tämän kauden ulkomaalaispelurien määrän jo kymmeneen. Joensuun Katajassa viime kaudella Korisliigan korikuninkuuden voittanut Jeremiah Wood aloitti Karhussa 18 pisteen tehoilla. Kouvoissa syksyllä ennen sarjan alkua piipahtanut Reginald Golson sen sijaan ei ollut vielä kokoonpanossa.
(STT – Basket.fi)
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.