27.2.2010 Korisliigassa viidentenä oleva Espoon Honka ja kymmenentenä oleva Kauhajoen Karhu ovat vahvistaneet rivejään seurasiirtoikkunan umpeutumisen kynnyksellä. Honka hankki Monte Cummingsin ja Carl Elliotin rinnalle laituri Gerald Rileyn, kun Kauhajoki puolestaan kiinnitti loppukaudeksi JR Morrisin.
Carl Elliot (kuvassa) saa Honka-miehistöön rinnalleen kovilla tehoilla Ruotsin pääsarjaan tahkonneen Gerald Rileyn.
Maurice Hortonin (kuvassa) uusi pelikaveri Kauhajoella on JR Morris. Kuvat: Francois Perthuis.
Sekä Riley että Morris ovat edustuskelpoisia jo lauantain liigapeleissä. Honka kohtaa URHOtv:n televisioimassa kotiottelussaan Joensuun Katajan. Karhu puolestaan matkustaa Lappeenrannan NMKY:n vieraaksi.
- Siirtoaika umpeutuu sunnuntaina ja koeajalla joukkueessamme ollut Riley on turvallinen hankinta, koska päävalmentajamme Lars Ekström tuntee hänet jo viime kaudelta Ruotsin pääsarjasta, toteaa Hongan manageri Sampsa Rekonen.
198-senttisellä ja 28-vuotiaalla Rileylla on vankka kokemus Euroopan kentiltä, jonne hän siirtyi pelattuaan neljä kautta kovatasoisen Georgetownin riveissä Yhdysvaltojen yliopistosarjaa.
Riley on pelannut yhteensä neljä kautta Ruotsin pääsarjassa Basketliganissa, jossa hän on edustanut Akropol BBK:ta ja viimeksi kaudella 2008-09 Plannja Basketia 18 pisteen ja 4,6 levypallon tehoilla. Ekström luotsasi samalla kaudella Boråsia.
Parhaalla Ruotsin-kaudellaan (2007-08) Riley paukutti peräti 24,6 pistettä ottelua kohden. Ruotsin lisäksi Riley on pelannut myös Ranskan ja Puolan kentillä.
Kauhajoen Karhun tuore vahvistus Jonathan Ryan ”JR” Morris hakee uutta vauhtia uralleen. Morris jätti opintonsa aikanaan Seton Hallissa kesken ja ilmoittautui NBA:n varaustilaisuuteen, mutta jäi ilman NBA-kiinnitystä. Viimeiseksi jääneellä kaudellaan (2004-05) niin takamiehen kuin laiturinkin paikoilla viihtyvä Morris teki 10,1 pistettä, vei 5,8 levypalloa ja riisti 1,8 kertaa ottelua kohden.
Muun muassa Uruguayn ja Chilen sarjoissa pelanneen Morrisin ammattilaisura oli kertaalleen vaakalaudalla, kun mies loukkasi polvensa ja oli ilman vakuutusta. Morrisille kerättiin vapaaehtoisvoimin, mm. Seton Hallin yliopistojoukkueen fanien toimesta, rahat polven korjausoperaatioon. Sittemmin Morris on taistellut itsensä takaisin pelikuntoon ja pyrkii nyt avittamaan Kauhajokea loppukauden kattavan pestinsä aikana.
Kauhajoella on ennestään vahvuudessaan takamies Maurice Horton, laituri Reginald Golson ja sentteri Jeremiah Woods.
Karhu on sarjataulukossa neljä pistettä edellä sijoja 11 ja 12 hallussaan pitäviä Forssan Koripoikia ja Salon Vilpasta. Karhu-leirissä asetelman halutaan pysyvän, sillä Korisliigan runkosarjan viimeinen (12:s) putoaa suoraan I divisioonaan ja toiseksi viimeinen (11:s) karsii liigapaikastaan.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.