6.3.2015 Pudotuskamppailua käyvä Tapiolan Honka saa tänään perjantaina vieraakseen Baltian liigan pudotuspeleistä tippuneen, Korisliigan hallitsevan mestarin, Tampereen Pyrinnön. Tapiolan urheiluhallissa pelattava ottelu näytetään suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV:n että KorisliigaTV:n toimesta.

Emmanuel Ubilla ja Honka isännöivät Tampereen Pyrintöä Tapiolassa. Kuva: Kai Kilappa.
Sarjajumboksi jäänyt Honka kaipaa sarjapisteitä välttääkseen putoamisen Divari A:han, josta tapiolalaiset nousivat kauden 2012/2013 päätteeksi. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella aiemmin kahdesti ja molemmat pelit on kirjattu Pyrinnön nimiin.
- Hongan pelaaminen otti ison askeleen oikeaan suuntaan, kun Greg Logins liittyi joukkueeseen. Se tuo aloitusviisikkoon lisää heittovoimaa ja antaa takamiehille enemmän tilaa operoida. Hongan taitava takamies Emmanuel Ubilla on erittäin dominoivassa roolissa, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola ennakoi.
Hongan kokoonpano on kokenut muutoksia, kun joukkueeseen on liittynyt Greg Logins, mutta lähtöpuolella on Anton Odabasi, joka siirtyi Helsinki Seagullsiin. Pyrintö taas menetti joukkueen parhaan kotimaisen pistemiehen, kun Antero Lehto siirtyi Italian Seria A:han ja vahvistuksissa Will Harrisin sijalla nähdään J'Nathan Bullock.
- Pyrintö-otteluissa on aina tunnetta ja vauhtia. Heidän kokoonpanonsa on elänyt kauden mittaan, joten joukkuekaverit ovat varmasti valmiita täyttämään Lehdon jättämät suuret saappaat, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kommentoi.
Ottelu alkaa Tapiolan urheiluhallissa perjantaina 6.3. kello 18:30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä joko VeikkausTV:n tai KorisliigaTV:n kautta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.