20.4.2006 Kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 2001-2003 voittanut Espoon Honka palasi mitalikantaan koripallon pääsarjassa. Honka päätti pitkän kautensa kotiyleisön edessä SM-pronssijuhliin kaatamalla Namika Lahden toisessa osaottelussa numeroin 100-80 (46-43).
Namikan jo Lahdessa kukistanut Honka hoiti himmeimmät mitalit Espooseen yhteistuloksella 201-168.
Toisen osaotteluun 13 pisteen takaa-ajoasemassa lähtenyt Lahti määräsi hienokseltaan tahdin ensimmäiset 15 minuuttia ilmatilaa hallinneen Jonathan Jonesin (21/5) johdolla, mutta kun Hongan Olli Nikitin naulasi kolmoskaaren takaa tilanteeksi 37-35, ei kotijoukkuetta pidätellyt enää mikään.
Namikan toivonkipinä hiipui viimeistään kolmannella neljänneksellä, jolloin Honka karautti lopullisesti karkuteille ottelun hahmon Kimmo Muurisen mainiolla esityksellä. Yhden kauden parhaista otteluistaan pelannut maajoukkuemies Muurinen rankaisi Lahtea 17 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla.
Tim Kisner (18/2), Monte Cummings (14/4) Danny Horace (10/4), Heikki Zitting (10/5), Petteri Koponen (10/2) ja Nikitin (8/3) olivat voittajien muut näkyvät hahmot.
Namika Lahdesta jo taukoon mennessä 17 pistettä nostaneen ja loppua kohden hiipuneen Jonesin lisäksi kaksinumeroisille luvuille ylsivät Jesper Parve (18/1), Ville Mäkäläinen (14/3) ja Michael Kuebler (11/6).
Hongan pitkäaikaisen montenegrolaisvalmentajan Mihailo Pavicevicin, 48, oli vaikea pukea tunteitaan sanoiksi pronssimitali kaulassaan. Sen himmeä hohde veti mielen matalaksi.
- Olen ylpeä pelaajistani, mutta samalla surullinen siitä, että emme ole mestareita. Se oli meidän kaikkien tavoite ja minä olen valmentajana vastuussa siitä, että emme yltäneet siihen.
- Kausi on hieno päättää voittoon ja pronssimitaleihin, mutta totuus on se, että vain mestarit muistetaan, pudotteli Pavicevic, joka antoi pelaajilleen täyden tunnustuksen pitkästä kaudesta.
- Heillä kaikilla oli oikea asenne ja he kaikki harjoittelivat todella lujaa. Pelasimme monta hienoa ja viihdyttävää ottelua ja osoitimme potentiaalimme tulevaisuutta ajatellen.
Pavicevicin oma tulevaisuus on vielä avoin.
- Sitä kannattaa kysyä tuolta mieheltä, viittasi Pavicevic Hongan toimitusjohtajan Mika Sohlbergin suuntaan.
Honka-ikoni ja joukkueen kapteeni Markus Hemdahl ei pelannut kauden viimeisessä ottelussa minuuttiakaan vatsalihaksen revähdyksestä johtuen.
- Ensi kausi on osaltani edelleen auki. Katsotaan nyt, jos paikat kestävät. Tällaisessa kunnossa en lähde enää mukaan missään tapauksessa, totesi työt Tapiolan Hongan urheilutoimenjohtajana aloittava Hemdahl, jonka come back-kautta varjostivat myös jalkavammat.
- Lähdimme hakemaan kultaa, joten siinä mielessä emme voi olla tyytyväisiä pronssiin. Joka tapauksessa kausi on aina mukava päättää voittoon ja mitali kaulassa. Me halusimme tätä Lahtea enemmän, hypisteli Hemdahl pronssimitaliaan.
Hongan kipparin mukaan joukkue ei löytänyt koko kauden aikana tasaista vaihdetta, jolloin loppusilaus jäi tekemättä.
- Pelimme ailahteli läpi kauden ja yhden ottelun sisälle saattoi mahtua aivan liikaa mustia hetkiä.
Namika Lahden valmentaja Lars Ekström ei suuremmin surrut himmeimpien mitalien menetystä.
- Kausi oli meiltä aivan loistava. Saimme sisäänajettua joukkueeseen paljon nuoria voittajatyyppejä. On hieno tehdä töitä tällaisen porukan kanssa, jossa kaikki ovat mukana tosissaan ja suurella sydämellä.
- Aloitimme playoff-pelit hienosti, mutta pronssiottelut olivat meille yksinkertaisesti jo aivan liian raskaita henkisesti, myönsi Ekström.
Joukkueen kapteeni ja edelleen ainakin ensi kaudella Namika Lahden riveissä jatkava Teemu Laine kuittasi koutsinsa puheet.
- Kauden loppu ei mennyt enää suunnitelmien mukaan.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.