Honkalaiskasvatit Kallio ja Rissanen palaavat kasvattajaseuraansa

3.7.2024 11:24 Korisliiga-kauteen valmistautuva Tapiolan Honka kotiuttaa kasvattejaan kaudelle 2024-25, kun se on solminut sopimukset Lauri Kallion ja Matias Rissasen kanssa.

Matias Rissanen, 21, lähti Hongasta edellisen sarjanousukauden 2022-23 jälkeen hakemaan uutta kokemusta USA:n yliopistokentiltä. Nyt nuori mies tekee paluun kasvattajaseuraansa ja Korisliigaan. 

- Viime vuosi meni koriksen parissa jenkeissä Connecticutissa yliopistossa. Se oli hyvä kokemus ja tuntui että menin koripallollisesti eteenpäin, vaikkakin vuosi oli myös loukkaantumisten sävyttämä, Rissanen kertoo seuran tiedotteessa.

- Nyt palaan Honkaan tosi hyvillä fiiliksillä, tavoitteena on ottaa isoja kehitysaskeleita kesän ja ensi kauden aikana sekä ansaita paikka rotaatiossa Korisliigassa.”

- Syyt Hongan miesten joukkueen olemassaoloon pohjaavat vahvasti suureen juniorimäärään. Yhtenä tavoitteista on luoda polku pelaajille kasvaa isompiin saappaisiin. Onkin hienoa nähdä, että unelmiaan tavoittelevat omat kasvatit palaavat seuraan luottaen mahdollisuuteen kehittyä! Matias pääsi kokeilemaan jo edellisellä kerralla Korisliigan vauhtia ja paalaa nyt vuotta kokeneempana sekä vahvempana. Hänellä on upea kyky sijoittua kentällä oikein ja tehdä muista ympärillään parempia, päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi.

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 21, palaa kotiseuraan neljän muualla pelatun vuoden jälkeen. Kallio lähti Hongasta maailmalle I divisioona B -kauden 2019-20 jälkeen ja on sittemmin pelannut jenkeissä ja ottanut viimeisimpänä ensituntumansa Korisliigaan Bisonsin riveissä menneellä kaudella. 

- Lähdin Hongasta neljä vuotta sitten jenkkeihin hakemaan vähän erilaista kokemusta prep schooleista. Kaksi vuotta tuli vietettyä Vermont Academyssä ja yksi Combine Academyssä. Molemmissa paikoissa pääsin pelaamaan jenkkien huippupelaajia vastaan. Kehitysaskeleita pelaajana, sekä taidollisesti että fyysisesti oli pakko ottaa, jotta siellä pystyi pelaamaan molemmissa päissä kenttää, Kallio kertoo.

- Suomalaiset etua luovat takamiehet ovat harvinaisuus, jollainen on aina mukava olla joukkueessa. Onkin erittäin suuri ilo saada lisää paluumuuttajia Tapiolaan, kun Lauri saapuu useamman vuoden jälkeen Hongan paitaan. Kaudet jenkeissä ja Bisonsissa ovat selvästi kasvattaneet häntä henkisesti ja uskon että tuleva kausi antaa mahdollisuuden nousta taas isompaan rooliin ja kasvaa pelinjohtajana, päävalmentaja Heinonen kommentoi.

Asiat

 
11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

Näytä lisää vastaavia