Huffilla täydellinen heittoilta, Salin säväytti Malagassa

1.3.2015 Shawn Huff upotti kaikki ottamansa heitot ja keräsi 20 pistettä, kun MHP Riesen Ludwigsburg vahvisti asemiaan Saksan Bundesliigan pudotuspelitaistossa vierasvoitollaan Phoenix Hagenista. Espanjan ACB:ssa Sasu Salin säikytteli liigajohtaja Unicaja Malagaa ja Gerald Lee jr. pääsi ensimmäistä kertaa voiton makuun Murcian paidassa.

Shawn Huff oli Bundesliigan parhaimmistoa sunnuntaikierroksella.

Sasu Salin teki nimensä tunnetuksi Malagaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Susijengin ”linkkuveitsen” Shawn Huffin erinomaiset otteet Saksan Bundesliigassa jatkuivat, kun Huffin edustama Ludwigsburg pyöritteli Phoenix Hagenia vieraskentällä lukemin 79–95 (38–51).

Huff esitteli Phoenix Hagenin kotiyleisölle täydellistä heittotyöskentelyä upottamalla kaksi kahden pisteen heittoyritystään, kolme kolmosyritystään ja seitsemän vapaaheittoyritystään yhtä monesta heittoyrityksestä. Kaikkiaan Huff taituroi joukkueelleen 20 pistettä ja lisäsi tilastosarakkeisiin neljän levypallon, kahden blokin, yhden syötön ja yhden riiston lukemat.

Huff oli joukkueensa tehokkain yhdessä Kerron Johnsonin (22/4/7 syöttöä) kanssa.

Loukkaantunut Mikko Koivisto katseli jälleen vaihtopenkiltä, kuinka Frankfurt Skyliners survaisi jalkansa entistä vahvemmin pudotuspelitaisteluun kukistamalla Johannes Voigtmannin (27/7/5 syöttöä) johdattamana Mitteldeutscherin 93–76 (43–40). Skyliners ratkaisi pelin kolmannella jaksolla, joka päättyi frankfurtilaisille 21–13.

Skyliners kiipesi Bundesliigan kuudennelle sijalle (13 voittoa/11 tappiota), kun taas Ludwigsburg jakaa seitsemännen sijan (12/12).

Ottelutilastot: Hagen – Ludwigsburg

Salin säikytteli Malagaa

Sasu Salinin CB Gran Canaria pysyi varttitunnin verran Espanjan liigajohtaja Unicaja Malagan kyydissä sunnuntain vierasottelussaan.

Salin pääsi esittelemään osaamistaan ensimmäisen ja toisen neljänneksen taitteessa säkittämällä yhdeksällä perättäisellä pisteellään Gran Canarian 17–22-johtoon. Salinin urotekojen jälkeen Malaga otti kuitenkin pelin haltuunsa ja nappasi kanarialaisvierastaan 77–68 (42–30)-voiton.

18 minuuttia peliaikaa saanut Salin oli 12 pisteellään Gran Canarian ykköstykki. Mindaugas Kuzminskas (19p) ja Ryan Toolson (18/2/5 syöttöä/4 riistoa) kirittivät liigajohtaja Malagaa.

Gerald Lee junior pääsi puolestaan ensimmäistä kertaa voiton makuun Espanjassa, kun hänen uusi joukkueensa Murcia ryöpytteli Sevillaa vieraskentällä 83–96 (33–51).

Nemanja Radovicin (18p) ja Scott Woodin (17p) kannattelema Murcia vei jo pelin avausneljänneksen 13–31, jonka jälkeen Sevilla ei päässyt enää missään vaiheessa piinaamaan vieraitaan. Susijengi-sentteri Lee sai peliaikaa 11 minuuttia ja ehti kauhoa kaksi levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä.

Gran Canaria ja Murcia ovat kumpikin vahvasti pudotuspelijahdissa kiinni. Kumpikin joukkue on voittanut puolet pelaamastaan 22 ottelusta.

Ottelutilastot: Malaga – Gran Canaria
Ottelutilastot: Sevilla – Murcia
 
12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

Näytä lisää vastaavia