Huima rymisteli välieriin, Espoo Team pakotti Alun kolmanteen otteluun

23.3.2012 Naisten SM-puolivälieristä eteni perjantai-iltana ensimmäinen joukkue välierävaiheeseen, kun Äänekosken Huima voitti Helsingissä ToPon 57–74 (31–31) ja päätti puolivälieräsarjan 2-0-voittoihin. Espoo Team puolestaan pakotti Forssan Alun kolmanteen otteluun, kun hurjistunut Venlakaisa Hölttä heitti haamukoreillaan kotijoukkueelle 69–56 (32–31)-voiton.

Madina Alin Huima selvitti tiensä välieriin.

Venlakaisa Höltän heitot nujersivat Alun toisessa puolivälieräottelussa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

SM-puolivälierien avausottelun Äänekoskella voittanut Huima joutui perjantaina Helsingissä puolustuskannalle, kun ToPo sai korijyvänsä kohdalleen ja ryntäsi runsaassa kahdessa minuutissa 9-0-johtoon. Vielä avausjakson päätteeksi helsinkiläiset hakeutuivat kaukoheitoillaan 20–11-johtoon.

Huima nousi kuitenkin puolustuspään rutiinillaan peliin mukaan toisella jaksolla ja alkoi ratkaista ottelua heti kolmannen jakson alussa repimällä Patrice Holmesin perättäisten korien saattelemana 12-0-jakson. ToPo kavensi eron vielä kahdeksaan pisteeseen, mutta Huima katkaisi ToPon selkärangan pitämällä helsinkiläiset vailla koria pitkään päätösjaksolla. Puolivälieräsarjan toinen ja ratkaiseva voitto merkittiin Huimalle 57–74 (31–31).

– Ensimmäinen jakso oli meiltä huonoa puolustusta, mutta kun saimme puolustuksemme tiivistettyä, alkoi ToPolle tulla pallonmenetyksiä ja sitä kautta saimme onnistumisia hyökkäyspäässäkin, tiivisti pelin kulun Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi.

Huiman luottopelaajat ottelussa olivat Patrice Holmesin (20/7/3 riistoa) ohella tripla-tuplaa lähennellyt Madina Ali (17/11/8 riistoa) sekä kahden pisteen heittonsa tarkasti (9/13) upottanut Sanna Jämsen (19/4/3 riistoa). ToPosta kunnostautuivat viisi kolmosta säkittänyt Kaisa Valtakari (22/5/3 syöttöä) ja Ellen Nurmi (11/6/3 syöttöä).

Hölttä piiskasi Espoo Teamin karkumatkalle

Toisessa puolivälieräsarjassa ratkaisu siirtyi sunnuntaille, kun Espoo Team hyvitti keskiviikkona kärsimänsä tappion ja löi Forssan Alun lopulta selvin numeroin 69–56 (32–31).

Äärimmäisen tasainen ottelu alkoi kääntyä espoolaisille kolmannen jakson loppuhetkillä, kun Alku epäonnistui järjestäen kaukoheitoissaan ja Espoo Team karkasi tasatilanteesta 38–38 seitsemän pisteen johtoon.

Alku kuroi Olayinka Olorunnifen onnistumisilla eron kahteen pisteeseen (49–47), jolloin estradille astui Espoo Teamin Venlakaisa Hölttä. Hölttä nakutti espoolaisten seuraavasta 14 pisteestä 12, eikä Alku enää toennut.

– Alulla on hyvä puolustustaktiikka ja he toteuttavat sitä hyvin, mutta jos pelaamme sunnuntaina kuten tänään pelasimme viimeisen vartin, meillä tulee asiat olemaan hyvin, kiitteli Espoo Teamin päävalmentaja Mikko Larkas.

– Vennu (Venlakaisa) Hölttä on kylmäpäinen mimmi, hän on osoittanut pystyvänsä tiukassa paikassa pistämään munkin kukkaroon. Tänään hänellä osui, sunnuntaina ratkaisija voi olla joku muu.

Espoo Teamin kaksi ylitse muiden olivat Laura Wilson (20/8) ja Niina Laaksonen (18/19). Hölttä (16/1) heitti päätösjaksolla 14 pistettä. Alun ainoa yli kymmenen pisteen yltänyt pelaaja oli Olayinka Olorunnife (20/14/3 riistoa/2 blokkia).

Forssan Alun ja Espoo Teamin ratkaiseva kohtaaminen pelataan sunnuntaina Forssassa.

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia