Hyvinkään Pontevalle kaksi uutta sopimusta – Hanna Valkeinen HyPo-paitaan

28.6.2017 Hyvinkään Pontevan pelaajapakka alkaa valmistua hyvissä ajoin ennen tulevaa naisten Korisliigakautta. Sopimuksia on valmiina nyt jo yhdeksän suomalaispelaajan kanssa, kun Silja Kiiskinen aloittaa toisen kautensa Pontevassa ja Hanna Valkeinen ensimmäisensä.

Helsinkiläisen Karhun Poikien kasvatti ja ToPossa koko peliuransa tähän saakka pelannut 30-vuotias pelintekijä Hanna Valkeinen tuo kokemusta Pontevan takalinjoille. Anni Jämsä tulee saamaan 170-senttisestä Hanna Valkeisesta peleihin varmasti luotettavan backup-pointin ja treeneihin kovaa puolustushaastetta, kerrotaan Hyvinkään Pontevan tiedotteessa.

Valkeisen viime kausi ToPon divarijoukkueessa (yhdessä Silja Kiiskisen ja HyPo-kasvatti Moona Hämäläisen kanssa) sujui keskimäärin 12,5 pisteen, 4,4 levypallon ja 2,5 syötön keskiarvoin. Ykköspointtina ToPossa pelannut Valkeinen johdatti ToPon divarin finaaliin, jonka Helmi lopulta vei 3-2 ja nousi liigaan. Naisten Korisliigaa ahnaasti korille ajava pointti on pelannut ToPon joukkueessa kunniakkaat viisi kautta (2010–2015) ja siellä tehot 2,2 / 1,7 / 0,6. Toistaiseksi kahdelta viimeisimmältä Naisten Korisliigakaudelta Hanna Valkeinen sai kaulaansa pronssiset mitalit.


 

Lisätietoja: Hanna Valkeinen


 

Helsingin NMKY:n kasvatti, Silja Kiiskinen, on 19-vuotias ja 185 cm pitkä sentteri ja tuore viime kevään ylioppilas. Hän aloittaa syksyllä toisen HyPo -kautensa. Viime kausi Pontevan liigaryhmässä tuotti tilastot 0,5 / 0,8 / 0,3 noin kolmen minuutin ottelukohtaisella peliajalla. Rinnakkain ToPon divarijoukkueessa vedetty kausi puolestaan tuotti tehot 4,4 / 4,6 / 0,6. Silja Kiiskinen saa olla jatkossakin erinomaisessa sentteriopissa, sillä Taru Tuukkanen pitää huolen sentterin kehittymisestä.


 

Lisätietoja: Silja Kiiskinen 


Pontevan sopimuspelaajat ennen Silja Kiiskisen ja Hanna Valkeisen papereita olivat Taru Tuukkanen, Henna Salomaa, Anni Jämsä, Veera Puustinen, Meri Damoiseaux, Saara Wahlgren ja Camilla Grönberg. Valmennuksen muodostavat Miikka Sopanen ja Besim Maxhuni.

 
17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.5.2025 09:36 Naisten Korisliiga

PeKa juhlisti yhdeksättä mestaruuttaan, Linda-Lotta Lehtoranta kuudettaan – ”Minkälainen henkinen paikka se mahtaa olla sitten, kun ei enää voitakaan…”

Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy

14.5.2025 11:08 Naisten Korisliiga

ToPosta ToPoon – Taru Tuukkasen mittava ura hakee vertaistaan

Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.

29.4.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut palasi Suomen mestariksi

Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.

29.4.2025 10:05 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen mestaruus ratkeaa kutkuttavassa viidennessä finaalissa tiistaina Helsingissä

Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.

28.4.2025 20:45 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut venytti ratkaisun viidenteen otteluun - mestaruus ratkeaa huomenna Helsingissä

Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.

24.4.2025 20:26 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti ToPo:n voiton päähän mestaruudesta

ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.

21.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nousi voittoon ja tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.

18.4.2025 20:35 Naisten Korisliiga

ToPo vei tiukan avausfinaalin - EBT:lle pronssimitalit

ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

Näytä lisää vastaavia