Ignatiuksen kausi ohi, Griffith tuuraamaan

22.10.2008 Espoo Teamin naisten SM-sarjajoukkue koki sunnuntaina kovan kolauksen, kun joukkueen ykköspelintekijä, kesällä naisten maajoukkueessakin läpimurron tehnyt Kia Ignatius teloi polvensa. Ignatiuksen kausi on vamman johdosta ohi.

Ignatiuksen polvesta hajosivat rytäkässä niin eturistiside, sivuside kuin kierukkakin ja edessä on yhdeksän kuukauden sairasloma. 

Espoon toisen maajoukkuetakamiehen Susanna Rinnan loukkaannuttua jo heinäkuussa Espoo jäi näin kokonaan ilman pelintekijää. Joukkue ei jäänyt pidemmäksi aikaa murehtimaan, vaan Espooseen saapuu jo torstaina amerikkalaistakamies Megan Griffith. 

23-vuotias ja 168-senttinen Griffith pelasi viime kaudella SM-sarjaa Forssan Alun paidassa 13,5 pisteen ja 2,3 koriin johtavan syötön keskiarvoilla.  

Espoo oli kiinnostunut Griffithistä jo kuluneena keväänä, mutta Susanna Rinnan tehtyä sopimuksen Espoon kanssa ei amerikkalaistakamiehelle ollut tarvetta. Griffithin ja Espoo Teamin sopimus kattaa aluksi pelit jouluun ja Susanna Rinnan kuntoutumiseen asti.  

- Ihastuin Griffithin peliin ensisilmäyksellä viime syksynä Vantaan harjoitusturnauksessa. Olen erittäin innoissani saadessani hänet nyt omaan joukkueeseeni, kommentoi Espoon päävalmentaja Ilpo Rantanen. 

- Ignatiuksen loukkaantuminen on toki erittäin valitettava asia. Juuri läpimurtokauttaan pelannut huippulahjakas nuori takamies joutuu sivuun ennenkuin kausi kunnolla alkoikaan - eipä voi kuvitella urheilussa mitään ikävämpää. Kian kuntoutuksesta on kuitenkin jo laadittu alan huippunimien avustuksella tarkat suunnitelmat ja nyt tärkeintä on että hän palaa aikoinaan kentälle entistä ehompana ja koko ura vielä edessään. 

Espoo Team kohtaa seuraavassa SM-ottelussaan tulevana sunnuntaina (26.10.) HoNsU Jyväskylän Tapiolan Urheiluhallissa.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia