20.9.2022 11:48 PuHu Junioreiden kasvatti Iiris Vuorinen, 17, on tehnyt akatemiasopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Athenas Lummenin kanssa.
Joukkueen kanadalainen päävalmentaja Tom Johnson muistuttaa, että akatemiasopimus tähtää pelaajan kehittymisen tukemiseen.
- Pelaajan kehittämisessä haluan kiinnittää huomiota muihinkin kuin pelillisten tekijöiden valmentamiseen. Koen olevani ensisijaisesti opettaja, joka syventää pelaajiensa koripalloajattelua ja vasta toiseksi olen hänen valmentajansa. Siksi Lummen on Iirikselle juuri sopiva paikka kasvaa koripalloilijana.
Vuorinen pelaa liigaotteluissa aluksi hajaminuutteja ja kantaa isoa vastuuta seuran nuoriso- ja B-joukkueissa. Rooli liigassa kasvaa Johnsonin mukaan peliesitysten mukaan. Vuorinen aloittaa nyt toista kauttaan Belgiassa. Ensimmäinen vuosi kului Phantoms Boomin nuorisojoukkueessa.
- Ensimmäinen kauteni Belgiassa oli vaikea. Asettautuminen seurasiirtoineen kesti aika pitkään ja tammikuussa tapahtunut loukkaantuminen päätti kauden juuri kun se oli pääsemässä kohdallani käyntiin. Loukkaantuminen pakotti suuntaamaan harjoittelua peliä tukevien ominaisuuksien kehittämiseen. Uskon, että sen myötä olen nyt vahvempi pelaaja niin fyysisesti kuin taktisestikin, Vuorinen pohtii.
- Tavoitteeni on NCAA. Pitkät koulupäivät ja pulpetissa istuminen veisivät terää päivän harjoituksista. Otavia on ollut minulle sopiva väylä mahdollistaa täysipainoinen urheilu ja varmistaa samalla opintojen tavoitteellinen eteneminen. Omaehtoinen opiskelu on minulle päivän harjoitusten väliin sijoittuva fyysisen ja henkisen palautumisen rutiini.
Belgian naisten Top Division käynnistyy naisten MM-turnauksen jälkeen lokakuun puolivälissä.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Turkkilaisseuraan täksi kaudeksi siirtynyt Kuier ja hänen edustamansa Galatasaray kaatoi kaksiosaisen karsinnan ensimmäisessä ottelussa ACS Sepsi-SIC:in vieraskentällä 48–81.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 26, on tehnyt sopimuksen unkarilaisen Serco UNI Gyorin kanssa. Tulonen pelasi viime kaudella Italiassa.
Anissa Pounds, 32, siirtyy ensi kaudeksi Iso-Britannian Super League Basketball (SLB) -joukkue Oaklands Wolvesiin.
Susiladiesin takakentän vauhtihirmu Sara Bejedi, 25, on tehnyt sopimuksen kaudesta 2025-26 turkkilaisen BOTAŞ Spor Kulübün kanssa.