18.8.2016 Hallitseva Suomen mestari Kouvolan Kouvot on hankkinut pidempään päähän vahvistusta PuHusta siirtyvän Ilmari Toikkasen, 19, sekä tanskalaislaituri Nicolai Andersenin, 20, muodossa.
Andersen pukee tulevalla kaudella Kouvot-paidan päälleen. Kuva: Kuvanmaailma.com/Vesa Kuukka-
Urallaan yhden A-nuorten maaottelun pelannut 207-senttinen Toikkanen viimeisteli Pussihukille viime kaudella Divari-B:ssä 4,2 pistettä, 4,4 levypalloa sekä 0,8 torjuntaa ottelua kohden.
Korihaiden kanssa liiganousua kauden päätteeksi juhlinut 203-senttinen Andersen on kerännyt tililleen jo 40 Korisliiga-ottelua Katajan riveissä. Viime kaudella Andersen siirtyi HoNsU:n paitaan, josta yhdeksän ottelun jälkeen matka jatkui Korihaihin. Divari-A:ssa mies urakoi 8,4 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.
- Haluamme rakentaa tulevaisuutta ja siksi olemme etsineet nuoria lahjakkaita pelaajia, joilla on edellytyksiä kasvaa vähintään hyviksi liigapelaajiksi, ja mielellään enemmänkin. Ilmari ja Nicolai ovat molemmat pelaajia, joilla on fyysiset raamit vaikka mihin, Kouvojen päävalmentaja Pieti Poikola kertoo seuran tiedotteessa.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.