28.8.2017 Suomen haastajamaajoukkue jäi puolustuksessa monipuolisen Israelin jalkoihin maanantaina. Suomi pelaa tiistaina Taiwanin universiadien päätösottelussa sijoista 7–8.

Topias Palmi oli Suomen haastajamaajoukkueen pistekärki maanantain ottelussa Israelia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen
Suomi sai Taipein universiadien ensimmäiseen sijoitusotteluun kohtuullisen alun nykäisemällä ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä yhdeksän pisteen kaulan (24–15). Rutinoitunut Israel sai kuitenkin pelikirjansa kuntoon toisella jaksolla ja rankaisi Suomea puolustuksen nukahduksista. Kolmas jakso oli israelilaisten näytöstä, eikä Suomen haastajat pystyneet kampeamaan enää tasoihin päätösneljänneksen hyvästä vireestä huolimatta.
Suomen syömähampaita maanantaina olivat Topias Palmi (17 / 2 / 2), Anton Odabasi (15 / 5 / 3) ja Ilari Seppälä (11 / 6 / 2). Israelin Egor Koulechov (24 / 4 / 2) pelasi vahvan sisäpelin muun joukkueen tukiessa etenkin 78 prosentin kolmostilastoilla.
– Israel oli tänään miespuolustuksellemme liian nopea ja vahva sekä paikkapuolustuksellemme liian taitava ja monipuolinen. Millään puolustustavalla emme saaneet pidempää aikaa kontrollia Israelin tekemiseen. Se heijastui hyokkäämiseen. Elimme transition-koreista, sillä meidän tekemisen taso oli liian köykaistä Israelin puolustukselle, haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola kommentoi ottelua.
– Ilman stoppeja olimme kuin lintubongari ilman kiikareita. Olimme ongelmissa hieman samojen asioiden kanssa kuin miesten jengikin viime vuosina pelatessaan Israelia vastaan. Tarvitsisimme lisää tallaisia pelejä, jotta pääsisimme intensiteetissa ja perustekemisessa voittoon oikeuttavalle tasolle.
Suomi pelaa tiistaina sijoista 7–8. Suomen kaikkien aikojen paras universiadisijoitus on kahdesti 7. sija
Suomi: Topias Palmi 17 / 2 / 2 syöttöä, Anton Odabasi 15 / 5 / 3 syöttöä, Ilari Seppälä 11 / 6 / 2 syöttöä, Marius Van Andringa 8 / 0, Alexander Madsen 6 / 5 / 2 syöttöä, Tommi Huolila 6 / 11 / 2 syöttöä, Harold ”Fiifi” Aidoo 6 / 3 / 2, Shawn Hopkins 5 / 1 / 3 riistoa, Tuomas Hirvonen 3 / 0, Henri Ventoniemi 2 / 5 / 1 syöttö.
Israel: Egor Koulechov 24 / 4 / 2 syöttöä / 2 riistoa, Daniel Koperberg 15 / 2, Tomer Ginat 12 / 6, Naor Sharon 12 / 3 / 7 syöttöä / 2 riistoa.
Susijengi tarjoili 6633-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.
Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.
Susiladies kaatoi EM-karsintaikkunan toisessa ottelussaan Ruotsin jännittävien vaiheiden jälkeen 86-77 (45-36). Vantaan Energia Areenalle oli saapunut 1 479 katsojaa, joka on korkein yleisömäärä naisten maaottelussa 19 vuoteen.
Kaksi edellistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia veti selkeästi pidemmän korren Susiladiesista EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa Leuvenissa. Belgian pallonliike poiki peräti 37 syöttöä, minkä myötä kotijoukkue marssi 96-72* voittoon.
Susijengin EM-kisat huipentuivat pronssiotteluun Riikassa, jossa Kreikka juhli pronssimitalia loppulukemin 92-89 (48-34). Kreikka ehti johtaa ottelua jo 17 pistettä päätösneljänneksellä, mutta Susijengi nousi sisukkaasti vielä heittämään voitosta aivan loppumetreillä.
Sitkeä Susijengi pisti hanttiin hallitsevalle maailmanmestarille Saksalle EM-kisojen välierissä, mutta lopulta Saksa vei voiton 98-86 (61-47). Tappio tarkoittaa Saksan enenemistä loppuotteluihin, kun taas Suomen EM-kisat huipentuvat pronssiotteluun sunnuntaina.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.
Tampereen EM-kotikisoissa Susijengi hävisi ensimmäisen alkulohko-ottelunsa, kun Liettua oli parempi loppunumeroin 78-81 (36-45). Liettua sai koottua johtonsa ensimmäisellä puoliajalla ja onnistui suojelemaan sitä loppuun asti täyteen myydyn Nokia Areenan 12 900 katsojan edessä.
Tampereen EM-kisojen alkulohkossa nähtiin taas täpötäysi 12 900 katsojan Nokia Areena, joka pääsi nauttimaan Susijengin kolmannesta voitosta kolmeen otteluun. Tällä kertaa Susijengin kynsiin jäi sitkeänahkainen Montenegro loppunumeroin 65-85 (37-47).
Susijengin toinen EM-ottelu Tampereella päättyi kolmosfestivaalien jälkeen 109-79 (58-42) voittoon Iso-Britanniaa vastaan. Lauri Markkanen oli huikeassa pelivireessä ja sivuutti omaa EM-kisaennätystään säkittämällä 43 pistettä täpötäyden, 12 900 katsojan, edessä Nokia Areenalla.