28.11.2011 Salossa kahden viikon koeajalla ollut Jacques Jones ei jatka Vilppaan Korisliiga-miehistössä. Jones ehti antaa näyttöjä kahden ottelun verran, mutta ne eivät riittäneet vakuuttamaan seurajohtoa.

Jonesin koeajan aikana Vilpas kärsi kaksi tappiota. Joensuun Kataja oli Salohallissa parempi 69-73 ja perjantaina Vilpas kärsi vierastappion Lappeenrannassa 72-56.
- Tappioita ei voi laittaa tietenkään yksin Jonesin piikkiin, mutta eipä hänestä hirveästi apua joukkueelle ollut. Suomen Korisliiga on tänä päivänä varsin kovatasoinen, ja se tuntuu olevan monelle tulijalle yllätys. Kyllä ammattilaispelaajan pitäisi tulla riittävässä fyysisessä kunnossa työpaikalle, tylytti Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen seuran tiedotteessa.
Jacques Jonesin tilastolliset tehot kahden pelin aikana olivat 7,0 pistettä ja 7,0 levypalloa vajaassa 28 minuutissa.
Vilppaan uuden amerikkalaisvahvistuksen kartoitus on loppusuoralla. Mikäli sopimusasiat loksahtavat kohdalleen, Jonesin korvaaja voidaan nähdä Salon katukuvassa jo alkavan viikon puolivälissä.
Vilpas jatkaa Korisliigaa keskiviikkona, jolloin Kouvot saapuu Salohalliin. Varmaa on, että Vilpas lähtee otteluun amerikkalaiskaksikolla John Fields-Emmanuel Holloway.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.