14.11.2020 19:02 Kataja Basket haki Kupittaan palloiluhallista vierasvoiton meisten Korisliigassa. Erinomaista peliä nähtiin erityisesti kentälle palanneelta Jamar Wilsonilta.
Jamar Wilson osui 19 pistettä ja jakoi kahdeksan syöttöä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Ura Basketin tappioputki venähti kahdeksaan, kun joukkue taipui kotikentällään kovasta taistelusta huolimatta Kataja Basketille 87–94. Isännät olivat loppumetreillä ottamassa jo hyvää loppukiriä, mutta vieraat pitivät pintansa. Kataja on voittanut nyt kahdeksasta ottelustaan puolet, kun taas Uran voittotili on yhä kokonaan avaamatta.
Näyttävän paluun pelikentille teki Katajan legendaarinen pelinjohtaja Jamar Wilson oltuaan reilut kolme viikkoa sivussa. Wilson pyöritti hyökkäystä antamalla kahdeksan koriin johtavaa syöttöä ja osumalla koreja 19 pisteen edestä.
– Meillä on ollut vähän vaikeuksia vierasotteluissa, joten oli hyvin innostavaa saavuttaa voitto tien päällä. Ura pelasi kovalla tempolla, ja meillä oli raukeitakin hetkiä, mutta tämä oli askel oikeaan suuntaan, kommentoi Wilson Ruutu+:n haastattelussa.
Katajan isoimmat pisteet, 21, kuitenkin merkittiin sentteri Phil Faynelle, joka nappasi ohessa myös 11 levypalloa. Uran isoin pistesaldo puolestaan nähtiin laituri Kevin Bracy-Davisilta, jolle niitä kertyi 23.
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.