25.6.2012 Forssan Alku lähtee tulevaan naisten SM-sarjakauteen tutussa komennossa. Kokenut Jari Marjamäki jatkaa forssalaisjoukkueen päävalmentajana apunaan Rami Salonen. Kaksikon jatkosta uutisoi Forssan Lehti.
Jari Marjamäki jatkaa Forssan Alun penkin päässä. Kuva: Francois Perthuis.
– Viime kausi meni sen verran mukavasti, että sovimme Ramin kanssa jatkavamme, mikäli viime kauden runko pysyy pääosin koossa, kertoo Marjamäki Forssan Lehden haastattelussa.
Alku päätyi runkosarjakaudella 2011/12 neljänneksi ja eteni aina pronssiotteluun asti.
– Miksi lähteä muuttamaan toimivaa konseptia. Yhteistyö valmentajien, pelaajien, joukkueenjohdon ja jopa Junior Basketin välillä sujui viime kaudella mallikkaasti ja ongelmitta, kertoo Alun koripallon johtokunnan puheenjohtaja Johanna Tulander-Välkki.
Alulla on voimassa seitsemän pelaajasopimusta tulevalle kaudelle: Noora Järvikangas, Juta Jahilo, Henna Koponen, Sanna Helenius, Johanna Heinonen, Tiia Parttimaa sekä Fanny Korpela.
Tulander-Välkin mukaan Alku neuvottelee neljän pelaajan kanssa, joista kolme on pelannut aiemminkin Alussa.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.