9.5.2011 Korisliiga-joukkue Namika Lahti on solminut kautta 2011-12 koskevat pelaajasopimukset Jari Vanttajan ja Valtteri Mäkäläisen kanssa. Vanttaja palaa Lahteen kasvattajaseurastaan Oulun NMKY:stä, jota hän oli nostamassa päättyneellä kaudella miesten I divisioonaan.
Jari Vanttaja palaa Oulusta Namika Lahden paitaan. Kuva: Francois Perthuis.
209-senttinen Vanttaja on pelannut aikaisemmin Namika Lahden riveissä kaudet 2008-10. 25-vuotias Vanttaja oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta lahtelaisille keväällä 2009. Edellisellä liigakaudellaan 2009-10 Vanttaja kirjautti pelaamassaan runkosarjan 41 ottelussa 4,7 pisteen ja 1,8 levypallon keskiarvot.
Pääsarjatasolla Jari Vanttaja on pelannut Namika Lahden lisäksi Espoon Hongassa ja Karkkilan Team Componentassa. Kaudet 2005-07 Vanttaja pelasi Yhdysvaltojen yliopistosarjaa Baylorin koulussa.
19-vuotias ja 192-senttinen Valtteri Mäkäläinen teki viime kaudella läpimurron miesten I divisioonassa. Keskiarvoikseen Mäkäläinen tehtaili 10,5 pistettä, 3,0 levypalloa ja 1,3 syöttöä. Korisliigassa Mäkäläinen esiintyi 20 ottelussa 3,2 pisteen keskiarvolla.
Valtteri Mäkäläinen on Korisliigassa ansioituneiden ja miesten maajoukkueessakin esiintyneiden Vesa ja Ville Mäkäläisen pikkuveli.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.