Jouko Järvinen Tapiolan Hongan valmennukseen

28.8.2024 09:58 Pitkän pelaajauransa taannoin päättänyt Jouko Järvinen vahvistaa alkavalla kaudella Korisliiga-paluun tekevän Tapiolan Hongan valmennusta.

Kuva: Tapiolan Honka

- Jamarin korvaajan löytäminen tuntui aluksi erittäin vaikealta tehtävältä. Sitten mieleen juolahti seuramme entinen pelinrakentaja Jokke, jonka erityisvahvuuksia peliuralla oli pelin johtaminen sekä järkyttävän kova voiton tahto, seuran toiminnanjohtaja Anne Eklund kertoo seuran tiedotteessa.

Päävalmentaja Aapo Heinonen innostui ja halusi ehdottomasti saada Järvinen aisaparikseen. Kesän aikana käydyt keskustelut lisäsivät yhteisen sävelen sointia ja kun käytännön asiat saatiin sovittua oli valmennusstaffi kasassa.

- Valmentaminen on aina kiinnostanut ja pointtina pelatessa tulee varmasti myös peliä mietittynä usein hieman valmentajamaisesti. Aapo kysyi mun kiinnostusta valmentamiseen ensimmäisen kerran yli viisi vuotta sitten ja vastasin, että mieluummin pelaan vielä kun voin. Aapo sanoi, että ymmärtää ja palaa asiaan siinä vaiheessa kun en enää pelaa. Keväällä kun pistin kilpakoristossut naulaan niin kuukautta myöhemmin Aapo soitti ja kysyi kiinnostusta liittyä staffiin. Siinä mielessä voi sanoa että Aapo on sanojensa mittainen mies! Useampi viikko tuli mietittyä asiaa ja sparrattua perheen, ystävien ja työnantajan kanssa ja lopulta kokonaisuus näytti sellaiselta että oli mahdollista ottaa haaste vastaan, Järvinen kommentoi.

Järvinen edusti Honkaa I divisioona A:ssa sekä B:ssä. Lisäksi hän pelasi Korisliigassa seitsemän kauden ajan edustaen Kouvoja, LrNMKY:tä, Seagullsia ja Espoo Unitedia.

- Minua motivoi edelleen suuresti oppia aina lajista uutta, mutta etenkin valmennuksen inhimillinen puoli. Miten saada oma viesti siirrettyä eteenpäin ja miten saada ryhmä yksilöitä pelaamaan aidosti joukkueena. Valmentamisessa on kyse siitä, että pystyy omasta roolistaan käsin auttaa joukkueettaan kehittymään ja sitä kautta saavuttamaan voittoja. Uskon, että pystyn tarjoamaan apuja kokeneemmille pelaajille mutta etenkin auttamaan nuoria motivoituneita ja lahjakkaita pelaajia, joita joukkueessa riittää, Järvinen kommentoi.

Miesten joukkueen huoltajana ja hierojana jo kaksi kautta toiminut Antoine Haddad vastaa alkavalla kaudella aiempien töiden lisäksi pelaajien fysiikkavalmennuksesta.

Henkilöt

Asiat

 
6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

2.5.2025 16:05 Korisliiga

Pyrintö ja Erik Muhonen sopimukseen

Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027. 

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

29.4.2025 16:06 Korisliiga

Topias Jokela siirtyy Pyrintöön

Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.

29.4.2025 10:00 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita Ruudun 3 kuukauden lahjakortti

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

Näytä lisää vastaavia