Jouni Grönroos Kouvojen uusi valmentaja

17.4.2002 Kouvot on pestannut SM-Koriksen joukkueensa valmentajaksi 35-vuotiaan Jouni Grönroosin. Grönroos vastaa tehtävässään myös koko seuran valmennuksen johtamisesta ja koordinoinnista. Hän siirtyy Kouvolaan helsinkiläisjoukkue Torpan peräsimestä.

Jouni Grönroos käskytti pelkin kotimaisin voimin pelanneen Torpan I divisioonassa kuluneella kaudella yllättäen kolmannelle sijalle ja SM-karsintoihin. Kouvoissa Grönroos korvaa päävalmentajan tontilla Harri Mannosen. Kouvot sijoittui SM-runkosarjassa kymmennelle sijalle jääden pudotuspelien ulkopuolelle.

Grönroosilla on ennestään kokemusta mestaruussarjatasolta Panttereista. Hän valmensi helsinkiläisjoukkuetta SM-Koriksessa kaudella 2000-01. Panttereissa Grönroos vietti eri valmennustehtävissä peräti 19 vuotta ennen siirtymistään Torppaan.

Kouvoissa Grönroos aloittaa toukokuun alussa ja muuttaa perheineen Kouvolaan mahdollisimman pian.

Kehittämishanke käyntiin

Grönroosin nimityksen lisäksi Kouvot on valinnut uudeksi markkinointipäällikökseen Jukka Pullin Valkealasta. Kouvot ry:n toiminnanjohtajana jatkaa Antti Immonen ja junioreiden valmennuspäällikkönä Pekka Hartikainen.

Avainpaikkojen täyttämisen ohella Kouvot on päättänyt käynnistää kehittämishankkeen, joka kantaa nimeä "Kouvot 2005". Sen johtoajatuksen on saavuttaa vuoteen 2005 mennessä kovia tavoitteita tekemällä pitkäjänteistä ja hyvää työtä seuran toiminnan keskeisten menestystekijöiden saamiseksi hyvään kuntoon.

Ensimmäisenä askeleena seuran tominta on organisoitu viideksi toimintalohkoksi: YkkösKouvot (SM-joukkue), KoriKouvot (I divisioonajoukkue), Kouvottaret (II divisioonajoukkue), JunioriKouvot ja jäsentoiminta. Kullekin toimintalohkolle muodostetaan oma johtoryhmä, joka vastaan sen toiminnasta ja taloudesta.

Edustusjoukkueen toiminnasta vastaavan johtoryhmän vetäjäksi on ryhtynyt rakennusneuvos, Kouvojen kunniapuheenjohtaja Juhani Pousi. Kouvojen edustusjoukkueen sopimusneuvottelut käynnistyvät seuran tiedotteen mukaan kuluvalla viikolla.

Asiat

 
22.5.2026 16:20 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY julkaisi koripallon päävalmentajat kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa on peräti 51 päävalmentajatehtävää, ja niitä hoitaa yhteensä 31 valmentajaa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

20.5.2026 18:57 Koripalloliitto

Joonas Iisalo Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavaksi

Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.

20.5.2026 13:42 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 26–27 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.

19.5.2026 14:35 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 18 valmentajaa, Leevi Valtanen priimukseksi

HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.

16.5.2026 09:22 Valmentajat

SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen kokosi maajoukkue- ja All Stars -valmentajat Kisakallioon

Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.

11.5.2026 09:55 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten I divisioonan valmentajat kaudella 2026–2027

Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.

30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

30.4.2026 09:16 Seura tiedottaa

LoU Basketin juniorijoukkueiden päävalmentajat valittu kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.

16.4.2026 15:48 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Koulutuksessa on vielä 6 vapaata paikkaa.

Näytä lisää vastaavia