7.8.2020 09:21 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Kouvottaret vahvistuu viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelanneella Kaisa Kuismalla.
Kaisa Kuisman palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa naisten Korisliigasta sekä yksi pronssinen mitali. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
26-vuotias Kuisma on pelannut naisten Korisliigassa seitsemän kauden aikana yhteensä 197 ottelua viidessä eri joukkueessa. Orimattilan Jymyn kasvatti on näissä otteluissa tehoillut keskimäärin 5,9 pistettä, ja 1,9 levypalloa ottelua kohden. Viimeksi Kuisma on pelannut naisten Korisliigaa Tapiolan Hongan paidassa kaudella 2018-19. Tuolloin laituri iski tilastorivin 8,3/2,7/2,0.
Viime kaudeksi Kuisma siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan ulkomaille. Kuisma siirtyi ensimmäisenä suomalaisnaisena Portugalin pääsarjaan ja Vitoria SC:n riveihin. Kuisma sai heti isoa roolia ja peliaikaa kertyi 33 minuuttia ottelua kohden. Kauden tilastot olivat 9,3 pistettä ja 3,4 levypalloa.
Kuisma on pelannut kahden naisten maaottelun lisäksi kuusi haastajamaajoukkueen ottelua sekä 64 nuorten maaottelua.
- Seurasta on osoitettu kiinnostusta aikaisempinakin vuosina, mutta sopiva hetki siirrolle tuli kuitenkin vasta nyt. Viime kauden Kouvottarien sisältä kantautuneilla riemunkiljahduksilla sekä apukoutsi Piiparilla (Reetta) oli suuri merkitys siihen miksi päätin tulla Kouvottariin. Joukkueen pelaaminen on parantunut vuosi vuodelta ja toivon auttavani joukkuetta ylläpitämään tätä jatkumoa. Olen iloinen, että päästiin sopimukseen ja uteliaan odottavin mielin jatketaan kohti kauden alkua. Edellisistä otteluista alkaa olla jo sen verran aikaa, että kausi ei voisi tulla yhtään liian aikaisin, Kuisma avaa Kouvottarien tiedotteessa.
- Tavoitteeni on pallollisen pelaamisen parantaminen, tasaisen suoritusvarmuuden ylläpitäminen ja kapteenin auttaminen sukan leikkuussa kauden päätteeksi. Naisten Korisliigan kannustavin kotikatsomo ei ole jäänyt huomaamatta, nähdään hallilla.
- Tosi hyvät fiilikset, kun Kaisa valitsi meidät. Hän on monipuolinen pelaaja ja hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka on kehittynyt hienosti korin läheltä viimeistelyssä. Puolustukseen hän tuo meille runsaasti vaihtoehtoja sillä Kaisa pystyy jalalla puolustamaan pienempiä ja kokonsa ansiosta myös isompia pelaajia. Keskustelujen ja muiden kuvailujen perusteella saamme huipputyypin riveihimme, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi.
Kouvottarien pelaajasopimukset kaudelle 2020-21: Henriikka Vähäuski, Yasmine Blomfelt, Sarah Toeaina (USA), Roberta Björnman, Aliyah Collier (USA), Kaisa Lind, Jemina Airaksinen, Roosa Frimodig, Elli Salovaara ja Kaisa Kuisma.
Kouvottaret on solminut jatkosopimukset joukkueen valmentajien Joonas Frimodigin ja Jussi Kukkosen kanssa. Pelaajistossa jatkosopimukseen nimen raapustivat Johanna Räty, Olivia Carpelan, Venla Varis, Roosa Frimodig, Sofie Erlund ja Enni Luostarinen.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
BC Nokian naisten joukkue lähtee innolla ja kovalla motivaatiolla kohti naisten Korisliigan kautta 2024-25. Viime kauden I divisioonan voittajajoukkue jatkaa pääosin samalla kokoonpanolla, mikä lupaa vahvaa ja yhtenäistä peliä alkavalla kaudella.
Tuleva kausi on Määttäsen kolmas naisten Korisliigassa. Viime kaudella hän tehtaili 6,2 pistettä, 2,2 levypallo ja 2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.