22.9.2009 Ensi viikolla käynnistyvään Korisliigaan kuvioitaan hiova Espoon Honka on solminut alustavasti kuukauden mittaisen sopimuksen Kanadan maajoukkueessa vuodesta 2006 lähtien pelanneen Ryan Bellin kanssa.

193-senttinen, 25-vuotias Bell pelaa ensimmäisen virallisen ottelunsa espoolaisseuran paidassa, kun liiganousija Kauhajoen Karhu saapuu keskiviikkona Suomen cupin neljännesvälierien merkeissä Tapiolan Urheiluhalliin.
- Bell on esittänyt koeajallaan sen, mitä odotinkin. Bell pystyy pelaamaan 1-3 -paikoilla ja hän tulee tässä vaiheessa penkiltä hyvänä apuna meille, kertoo Hongan päävalmentaja Gordon Herbert.
Herbert halusi itse uuden pelaajan joukkueeseensa, joka on kärsinyt loukkaantumisista. Polvileikkauksesta toipuva maajoukkuemies Tuomas Iisalo on näillä näkymin sivussa vuodenvaihteeseen asti. Toisaalta Monte Cummings ja Sasu Salin ovat vasta aloittelemassa uutta kautta polvivammojensa jäljiltä.
- Bellin kanssa solmittu sopimus kattaa kuukauden seuratessamme samalla Iisalon kuntoutumista, toteaa Herbert.
Bell on pelannut viimeksi seuratasolla Saksassa, jossa hän edusti 12 ottelussa Schalke 04:aa 5,7 pisteen, 3,3 levypallon ja kolmen koriin johtaneen syötön keskiarvoilla.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Tapiolan Honka jätti vastalausevarauksen 29. maaliskuuta pelatun Korisliigan puolivälieräottelun Korihait-Tapiolan Honka-ottelun loppuhetkien tapahtumista.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.