6.4.2016 Kauhajoen Karhu nousi puolivälieräsarjassa Helsinki Seagullsia vastaan keskiviikkona johtoon otteluvoitoin 2-1. Kotiluolassaan jälleen vakuuttavan kokonaissuorituksen esittänyt Karhu piti ottelua hallinnassaan liki koko 40 minuuttia voittaen lopulta lukemin 88-78 (45-28).

Mikko Koivisto oli pirteällä pelipäällä Karhun lunastaessa kotivoitollaan 2-1 -johdon ottelusarjassa Seagullsia vastaan. Kuva: Erkki Hautaviita
Kauhajoen Karhun vakuuttavat kotiesitykset saivat jatkoa keskiviikon kolmannessa puolivälieräottelussa Helsinki Seagullsia vastaan. Kotivoittojen putki sai jatkoa ottelusarjan kolmannessa ottelussa, Karhun löydettyä jälleen kerran kotiparketillaan aggressiivisen ja taistelevan peli-ilmeensä, voittaen hallitsemansa ottelun lopulta numeroin 88-78 (45-28).
Ottelusarjan toisessa osaottelussa Töölön Kisahallilla Karhulla tuntui olevan vaikeuksia osua edes Kisahallin korirenkaisiin hyppyheitoillaan, mutta vastaavaa ongelmaa ei keskiviikon kamppailussa ollut. Karhu oli vahvalla heittopäällä läpi ottelun ja pystyi kompensoimaan heikkoa levypallopelaamistaan onnistumisilla hyökkäyspäässä. Kolmen pisteen heitot kotijoukkue pussitti peräti 52% tarkkuudella (11/21) keskiviikon ottelussa.
Ottelun avauspuolikkaalla pelin kuva oli oranssin sävyinen. Karhu onnistui luomaan laadukkaita heittopaikkoja lähes liukuhihnalta, samalla tehden lähes saumattomalla puolustuspelaamisellaan Seagullsin hyökkäämisen todella vaikeaksi. Vierailijoiden vahvuus hyökkäyslevyn lähellä toi joukkueelle kuitenkin lukuisia ylimääräisiä pallonhallintoja hyökkäyslevypallojen kautta, mutta puoliajalle lähdettiin silti Karhun 17 pisteen johtoasemassa.
Seagulls tuli otteluun mukaan kuitenkin vielä toisella puoliajalla, tiivistäen rivejään puolustuksessa ja hidastaen Karhun hyökkäyskoneiston liikettä. Hyökkäyspäässä Seagulls oli avauspuolikkaan tavoin aktiivinen korirenkaan lähellä ja haki koko ottelussa yhteensä 17 hyökkäyslevypalloa, joiden avulla vierailijat pysyttelivät ottelussa mukana.
Päätösjaksolla Seagulls kävi kertaalleen 8 pisteen päässä ja loppuminuuteilla vielä kertaalleen 7 pisteen etäisyydellä Karhusta, mutta ihan voittotaisteluun asti ei helsinkiläisten bensa kolmannessa osaottelussa riittänyt. Kahden ensimmäisen ottelun päätyttyä selkeisiin kotivoittoihin, oli ottelusarjan kolmas kamppailu kuitenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu ja toimi ehdottomasti piristysruiskeena varmasti molempien joukkueiden kannattajille.
- Sanoin pojillekin tossa, että nyt tuli ekan kerran matsin aikana fiilis, että pelattiin pudotuspeleissä. Ensimmäiset 20 minuuttia hyvää meiltä, intensiteettitaso oli kohdillaan alusta asti. Yö katsotaan videota ja huomenna tehdään tarvittavia viilauksia pelaamiseen taas seuraavaa ottelua varten. Toivotaan että löydetään vaikka Kisahallin korit tuossa seuraavassa ottelussa, naurahti Karhu-luotsi Toiviainen ottelun jälkeen.
- Toivon, että paikalliset fanit eivät nosta meitä maailmanmestareiksi kuitenkaan ihan vielä. Pitää laittaa vähän jäitä hattuun, tämä ottelusarja on 2-1 nyt ja perjantaina on mahdollisuus mennä jatkoon. Jos ei mennä niin sunnuntaina jatketaan.
Karhun riveistä kovinta jälkeä keskiviikkona tekivät komean tupla-tuplan toimittanut laituri Lawrence Kinnard (22/11/2 syöttöä) sekä miehen laiturikollega, 21 pistettä pussittanut Cade Davis (21/6/2 syöttöä).
Seagulls-miehistön parhaimmistoon lukeutuivat vahvalla pelipäällä ollut laituri Jason Conley (20/6/3 syöttöä), 17 pistettä heittänyt Antto Nikkarinen sekä tupla-tuplaa lähennellyt sentteri Terrence Watson (11/7/2 torjuntaa).
Karhu johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.