Karhu taipui jatkoajalla, Katajalle jo kahdestoista perättäinen voitto

17.12.2011 Korisliigaa johtavan Joensuun Katajan lokakuun lopulta jatkunut voittoputki taipui lauantaina Kauhajoella, mutta ei katkennut. Kataja sai perättäisvoittojen sarjassaan tusinan täyteen kaatamalla Karhun jatkoajalla 82–87 (77–77, 42–35)-tuloksella. Voitolla joulutauolle lähti myös ToPo.

B.A. Walker johti Katajan kahdenteentoista perättäiseen voittoon Kauhajoella.

Chase Griffin juonikkaat ratkaisut veivät ToPon voittoon Kouvoista. Kuvat: Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.

Karhu johti tasaista kärkiottelua parhaimmillaan kymmenellä pisteellä kolmannen jakson alussa, kun Todd Hendley nosti lähietäisyydeltä kotijoukkueen 47-37-johtoon. Kataja ei kuitenkaan hellittänyt, vaan tuli jo kahdessa minuutissa kahden pisteen päähän, jonka jälkeen joukkueet etenivät rinta rinnan.

 

B.A. Walker vei ajollaan Katajan 75-77-johtoon päätösminuutin alussa, mutta Karhun Clevin Hannah tasoitti pelin vapaaheittoviivalta. Jatkoajalla Karhu johti vielä pistein 82-81, mutta Kataja vei viimeiset kolme minuuttia 6-0 B.A. Walkerin vapaaheitoilla ja Jeremy Pricen kahdella korilla.

 

– Sami Lehtorannan kolmonen jatkoajalla oli voittomme sinetti. Sitä ennen jaksoimme uskoa omiin kykyihimme, vaikka välillä vaikeaa olikin. Toisella puoliskolla pääsimme peliin pitämällä paremmin pallosta huolta, kommentoi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

 

Katajan tehokkaimmat olivat B.A. Walker (25/4), Jeremy Price (17/7/3 riistoa) ja Sami Lehtoranta (11/11/4 syöttöä). Karhun parhaat olivat Kelly Beidler (26/5/3 blokkia) ja Clevin Hannah (22/6/8 syöttöä).

 

Joensuun Kataja lähtee joulutauolle liigan kärjessä 16 voitolla ja kolmella tappiolla. Kauhajoen Karhu on voittanut 18 ottelustaan 11 ja jakaa liigan nelossijan ToPon kanssa.

 

Kouvot ahdisteli ToPoa

 

ToPo pääsi joulutauolle liigataulukon neljänneltä sijalta otettuaan täpärän 90–88 (51–42)-kotivoiton Kouvoista. Voitto oli ToPolle yhdestoista kaikkiaan 18 ottelusta.

 

ToPo johti avauspuoliskolla ottelua parhaimmillaan 11 pisteellä, mutta kolmannen jakson lopulla Kouvot siirtyi Antoine Jordanin ja Antto Nikkarisen koreilla johtoon. ToPon ratkaisijaksi nousi Chase Griffin, joka siirsi ensiksi layupillaan joukkueensa 86–85-johtoon ja minuuttia myöhemmin muutti suhdanteita kaaren takaa upottamalla ratkaisevan kolmosen.

 

Griffin (23/0/3 syöttöä/3 riistoa) oli ToPon tehokkain, ja sai tukea erityisesti Carl Lindbomilta (17/2) ja Corey McIntoshilta (15/5/6 syöttöä). Kouvojen tehomiehet olivat Antto Nikkarinen (23/2/3 syöttöä), Anthony Brown (14/6/5 syöttöä) sekä Antoine Jordan (13/9).

 

Kouvot voitti syyskauden 17 ottelustaan kahdeksan ja lähtee joulutauolle liigan kuudennelta sijalta.

 

(STT)

 

 

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia