29.8.2007 Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue ei aikaillut uuden takamiehen hankkimisessa. Seura on kiinnittänyt viime viikolla loukkaantuneen Alonzo Evansin tilalle 22-vuotiaan Daryl Hudsonin. Hän tulee Howardin yliopistosta, joka on NCAA I divisioonan koulu.
194-senttinen Daryl Hudson merkkautti viimeisellä kaudellaan henkilökohtaiselle tilastorivilleen 14,9 pistettä, 6,2 levypalloa ja 1,8 syöttöä. Miehen heittoprosentti kakkosissa oli 52,1, kolmosissa 44,4 ja vapaaheitoissa 69,6.
- Daryl Hudson oli koko ajan ykkösvaihtoehtomme takamiehen tontille, mutta tyypilliset agenttikuviot sotkivat jo valmista sopimustamme heinäkuun alussa, kertoo Karhun päävalmentaja Greg Gibson.
– Kun jouduimme tilanteeseen, jossa Evans loukkasi jalkansa ja oli selvää, että tarvitsemme uuden pelaajan, otin uudelleen yhteyttä Hudsoniin. Hän on erittäin urheilullinen, joka tulee pelaamaan pointtia Kauhajoella. Hän toki pystyy pelaamaan myös liki kaikkia muitakin pelipaikkoja, joka on selkeä bonus joukkueellemme, jatkaa Gibson.
Karhu on aiemmin solminut ensi kaudesta 11 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat ovat Hudsonin lisäksi Olli Ahvenniemi, Kwamena Brace, Josh Gross, Santeri Latvala, Markku Loukko, Cedric McGowan, Toni Raiski, Heikki Saaristo, Ville Sihto, Juho Teppo ja Arttu Tuomiaho.
Kauhajoki pelaa syyskuun aikana harjoitusturnauksessa Nokialla Tampereen Pyrintöä, Team Componentaa, Turun NMKY:tä ja BC Nokiaa vastaan. Myöhemmin syyskuulla Kauhajoelle tulee Team USA Select ja Tampereen Pyrintö. Suomen cup alkaa Karhun osalta Lappeenrannassa 26.9. ja Korisliiga käynnistyy kotipelillä ToPoa vastaan 6.10.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.