Kari Liimo KTP:n valmentajaksi

23.11.2005 KTP-Basket on tänään tehnyt loppukauden kattavan valmennussopimuksen Kari Liimon kanssa. Näin takavuosien mestarivalmentaja tekee paluun KTP:n peräsimeen.

Liimon toivotaan tuovan kaivattua johtajuutta joukkueeseen ja nostavan KTP:n sarjan häntäpäästä mukaan pudotuspeleihin.

Tällä kaudella Panttereita luotsanneen Liimon valinnassa painoi vaakakupissa erityisesti miehen vahva kokemus. Kokeneen Kari Liimon pesti kestää tämän kauden loppuun, jonka päätteeksi valmentajaratkaisua arvioidaan uudelleen pidemmällä tähtäimellä.

Liimo on syntynyt 6.3.1944. Hän voitti pelaajana kuusi Suomen mestaruutta (5 HKT + 1 Playboys). Yliopistokoripalloilua Liimo pelasi BYU:ssa Yhdysvalloissa ja hän oli ensimmäinen suomalainen NBA-varaus (Los Angeles Lakers, v. 1969).

SM-sarjassa tilille kertyi 239 ottelua, joissa 4637 pistettä Lisäksi miesten maaotteluja Liimo pelasi 160, joissa tehtaili yhteensä 2446 pistettä.

Valmennuspuolella Liimo oli suomen miesten maajoukkueen valmentaja vuosina 1982-84. Pohjoismaiden mestaruus saavutettiin vuonna 1983. Seuravalmentajana hänellä on kuusi Suomen mestaruutta (Playboys 1, Playhonka 1, KTP 4) ja kuusi cup-mestaruutta (Playboys 1, Playhonka 1, KTP 4).

Valmentajista Liimolla on eniten voittoja SM-runkosarjassa (448) voittosuhteella 66,1 % ja eniten voittoja myös SM-pudotuspeleissä (78) voittosuhteella 54,9 %.

KTP kohtaa seuraavaksi keskiviikkona Aura Basketin kotonaan. KTP irtisanoi Jouni Grönroosin päävalmentajan paikalta 7.11 ja Jouni Enegren on toiminut väliaikaisena päävalmentajana ennen Liimon nimitystä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

 
14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

Näytä lisää vastaavia