27.9.2017 Joensuun Katajan taival FIBA:n Mestarien Liigassa sai komeimman mahdollisen alun, joukkueen selvitettyä keskiviikkona tiensä kilpailun kolmannelle karsintakierrokselle ohi espanjalaisen Divina Seguros Joventutin.

Nyt on syytäkin hymyillä. Kataja eteni keskiviikkona Mestarien Liigan kolmannelle karsintakierrokselle ohi perinteikkään espanjalaisseura Joventutin. Kuva: Ville Vuorinen
Kataja pelasi LähiTapiola Areenassa ottelun tasalukemiin 71-71 (30-35) ja eteni jatkoon avausottelun neljän pisteen vierasvoittonsa turvin.
Neljän pisteen etumatkalta otteluparin toiseen osaotteluun lähtenyt Kataja pelasi kotihallissaan ottelun tasalukemiin 71-71 (30-35) ja tiputti näin ollen espanjalaisjoukkueen jatkosta. Helpolla joensuulaisten jatkopaikka ei kuitenkaan tullut, ottelun ratkettua vasta aivan sen päätöshetkillä.
Avauspuolikkaan jälkeen viiden pisteen takamatkalla ollut Kataja terävöitti hyökkäyspelaamisensa toteutusta kolmannella jaksolla ja otti hienoisen niskalenkin vierasjoukkueesta. Päätösjaksolle lähdettiin Katajan yhteistuloksissa Katajan kuuden pisteen johtoasemasta, mutta Joventut näytti jo kääntävän ottelun nimiinsä päätösjakson aikana.
Vahvan päätösjakson pelannut espanjalaisjoukkue nousi 9-0 –pisteputkensa ansiosta noin kuusi minuuttia ennen ottelun päättymistä yhteistuloksissa kahden pisteen johtoasemaan, venyttäen johdon kolme minuuttia ennen päätössummeria jo neljään pisteeseen. Vajaat kaksi minuuttia ennen summeria Joventut nousi vielä kertaalleen kolmen pisteen karkumatkalle, mutta tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutti Kataja.
Daniel Bejeranon vapaaheitoilla Kataja nousi yhteistuloksissa pisteen päähän noin puolitoista minuuttia ennen loppua, mutta toden teolla LähiTapiolan Areenan kotiyleisön hurmokseen räjäytti takamies Damier Pitts kolmosellaan päätösminuutin puolivälissä. Kataja sinetöi voittonsa ilmatiiviin puolustuspelaamisensa ansiosta ja loppulukemat 71-71 viimeistelivät vapaaheittoviivalta joensuulaisryhmän puolustuksen kulmakivet, Tommi Huolila ja Vesa Mäkäläinen.
Katajan sankarina toimivat 11 pistettä, 5 levypalloa, 2 riistoa ja peräti 4 torjuntaa rähissyt Huolila sekä vahvat 28 minuuttia urakoinut Alex Marzette (14/5/2 syöttöä). Kaksinumeroisille pisteille itsensä heittivät myös Ilari Seppälä (12/3 syöttöä) ja jatkopaikan kannalta elintärkeän kolmosen upottanut Pitts (10/2 syöttöä).
Joventutin riveistä kovinta jälkeä tekivät sentteri Jerome Jordan (14/10/4 syöttöä), sekä miehen sentteripari, ruotsalainen Simon Birgander (15/6).
Kolmannella karsintakierroksella Kataja saa vastaansa viime kauden FIBA Europe Cupista tutun joukkueen, saksalaisen Telekom Baskets Bonnin.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.