1.4.2007 Joensuun Kataja ja KTP etenivät Korisliigan välieriin voitettuaan puolivälierien ottelusarjoissaan kaikki pelit. Kataja otti sunnuntaina kotonaan kolmannen voiton Team Componentasta 105-94 (44-41) –lukemin ja KTP päihitti kotipelissään kolmannen kerran Lappeenrannan NMKY:n 91-80 (42-43) –tuloksella.
Kataja piti karkkilalaisen Componentan koko ajan altavastaajana, mutta vieraat sinnittelivät hyvällä heittopelillään vielä päätösjakson alkupuolella vain viiden pisteen päässä. Katajankaan korinteossa ei ollut moittimista, kun kakkoset osuivat 67:n ja kolmoset 48 prosentin tarkkuudella.
Katajan neljästä tehomiehestä Sami Lehtoranta nakkasi huimalla prosentilla kauden piste-ennätyksensä 35. Petri Virtanen heitti 23 pistettä ja Marc Axton sekä Michael Nurse 18.
Rakim Hollis heitti Karkkilalle 28 pistettä, Henry Harrison 15 ja Roope Suonio 14.
Kotkassakin peli eteni suurimmaksi osaksi isäntien tahdissa. LrNMKY kävi johdossa puolivälin vaiheilla ja kärkkyi vielä viimeisen neljänneksen alussa kahden pisteen päässä (65-63). Kokeneen Andre Foremanin kolme peräkkäistä koria avittivat Kotkan lopulliseen irtiottoon.
KTP:n tehokvartettiin pääsivät 21 pistettä heittäneen Foremanin lisäksi Jermaine Spivey 19:llä sekä Maurice Ingram ja Jerald Fields 17 pisteellä.
LrNMKY:stä teki kaikkiaan kuusi miestä 11-14 pistettä, joista Marco Sanders, Anthony Lackey ja Glenn Stokes tuon korkeimman lukeman.
Pääsiäismaanantaina alkavissa välierissä KTP saa vastaansa Espoon Hongan ja Kataja voittajan otteluparista Namika Lahti-ToPo, jota lahtelaiset johtavat otteluvoitoin 2-0 ennen maanantain kolmatta kohtaamista. ToPo on siis pakkovoiton edessä maanantaina Töölön Kisahallissa tai muuten jo pudotuspeleissä eräänlaiseksi klassikoksi muodostanut pari Kataja-Lahti toteutuu jälleen myös tänä keväänä. Urheilukanava näyttää suorana lähetyksenä maanantaisen ottelun.
Honka varmisti välieräpaikkansa jo lauantaina, kun se löi kolmannen kerran Porvoon Tarmon.
Sunnuntain ottelutuloksien myötä varmistui se, että Suomen mestarin nimi vaihtuu tänä keväänä. Kesälomille passitetulla LrNMKY:llä oli tilillään kaksi peräkkäistä mestaruutta.
(STT – Koris.net)
Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.