19.3.2013 Joensuun Kataja palasi tiistaina Euroopan kentiltä Korisliigaan valloittamaan Karjalan herruuden. Kataja kukisti jo kolmannen kerran tällä kaudella Lappeenrannan NMKY:n, tällä kertaa pistein 72–107 (28–57).
Vesa Mäkäläisen Kataja löylytti Namikaa Lappeenrannassa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Maakunnan herruudesta ei syntynyt kunnon kamppailua Katajan ylivoimaisuuden seurauksena. Joensuulaiset veivät ensimmäisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja ratkaisivat pelin heti toisen neljänneksen alussa, joka päättyi terävälle Katajalle 17-0.
Vierasjohto kasvoi jo ennen taukoa yli 30 pisteeseen, eikä LrNMKY enää noussut taisteluun tauon jälkeen.
– Yritämme tehdä runkosarjan lopussa mahdollisimman hyvää tulosta pudotuspelejä silmällä pitäen ja nyt pelasimme erinomaisen pelin. Joukkue suoriutui ottelusta taktisesti hienosti, kommentoi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
Peräti seitsemän Katajan pelaajaa kietaisi kaksinumeroiset pisteet, tehokkaimpana Petri Virtanen (19/2/9 syöttöä/3 riistoa). Katajan todellinen jokerikortti oli Arttu Koljonen (12/1), joka pussitti kaikki neljä kolmen pisteen heittoaan.
Ilman Clifton Jonesia ja Tuomas Viertolaa pelanneesta LrNMKY:sta Jason Conley (16/7/3 syöttöä) keräsi korkeimmat pisteet.
(STT)
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.