14.2.2010 Joensuun Kataja nousi sunnuntaina enää kahden pisteen päähän Korisliigan viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevasta Namika Lahdesta. Kauhajoen Karhu kaatui Joensuun areenalla lukemin 87-74 (42-35).
Kris Clarksonilla oli tehoilta, kun Kataja piti Kauhajoen takanaan Joensuussa. Kuva: Francois Perthuis.
Ensimmäinen jakso pelattiin vielä tasaisesti, mutta toisella Kataja alkoi repiä eroa vastustajaansa. Suurimmillaan kotijohto oli jo 23 pistettä, mutta Karhu sai loppuminuuteilla siistittyä tappiolukemat Katajan peluuttaessa vaihtomiehiään.
Karhu hallitsi korinalustoja voittaen levypallot selvästi 42-30 ja onnistui myös heitoissaan Katajaa paremmalla tarkkuudella. Joukkue kompastui kuitenkin pallonmenetyksiin, joita sattui peräti 25 kappaletta Katajan kahdeksaa vastaan.
Katajan parhaista suorituksista vastasivat Timothy Whitworth (20/1) ja Kristian Clarkson (16/7/7 riistoa).
Karhun korkeimman pistemäärän heitti Reginald Golson (20/1). Eniten levypalloja rohmusi vuorostaan Jeremiah Wood (11/15), mutta hänen iltaansa synkensi peräti kahdeksan menetystä.
(STT)
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.