3.1.2014 Joensuulainen Kataja Basket palasi voittokantaan kahden välipäivätappion jälkeen hakemalla Lahden Suurhallista täpärän 83–85 (35–44)-voiton kotijoukkue Namika Lahdesta. Namika rynnisti pelin lopussa 16 pisteen päästä kahden pisteen tuntumaan ja pääsi yrittämään voittokoria, mutta joensuulaiset selvisivät piinasta.

Juho Nenonen johdatti Katajan voittoon Lahden Suurhallissa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Kolmisen minuuttia ennen loppua peli näytti lahtelaisittain taputellulta, kun Kataja johti pisteissä 66–81 ja Namikan isot miehet joutuivat viiden virheen vuoksi suihkuun yksi toisensa jälkeen.
Suurhallin kotiyleisössä alkoi kuitenkin käydä kuhina, kun Katajan pallonmenetysten ja ohi heitettyjen vapaaheittojen myötä kotijoukkue hiipi vähitellen kannoille ja kiskoutui viimeisen minuutin 7-0-jaksollaan kahden pisteen päähän. Namikan Robert Arnold sai vielä mahdollisuuden yrittää voittokoria, mutta Katajan johto piti.
– Tämä oli meiltä äärimmäisen hyvä matsi. Saimme sarjapisteiden lisäksi toivottavasti myös virtaa seuraavan päivän peliin Loimaalle, jossa vastus todennäköisesti vielä kovenee. Loppu meni sen verran tiukaksi, että siitäkin tuli opinsaunaa, miten pelit pitää lopettaa, sanaili Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.
Namikalle tappio oli kotikentällään vasta toinen koko kauden aikana. Namika voitti edelliset seitsemän kotipeliään.
Voittajista Juho Nenonen (17/7), Mike Morrison (16/13), Antti Kanervo (14/1) ja Alex Wesby (13/7) keräsivät komeimmat tehot.
Lahtelaisista amerikkalaiset Robert Arnold (19/11), Storm Warren (16/2/2 blokkia) ja Dan Oppland (12/10) sekä kotimaisesta osastosta Eldar Skamo (13/5) esiintyivät edukseen.
(STT-Basket.fi)
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.