24.9.2017 Joensuun Katajan taival FIBA Champions Leaguessa sai alkunsa voitokkaissa merkeissä. Toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa Kataja oli pitkään takaa-ajajana, mutta nousi lopulta komeaan 79-75 (34-36) –vieravoittoon. Jatkoonmenijä ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.

Katajan Tommi Huolila oli vahvalla pelipäällä, kun joensuulaiset hakivat komean vierasvoiton Champions Leaguen toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa Espanjassa. Kuva: Ville Vuorinen
Joventut kävi ottelun kolmannen jakson loppupuolella jo kahdeksan pisteen karkumatkalla ruotsalaissentteri Simon Birganderin korilla. Kataja nousi kuitenkin vielä ennen päätösjaksolle siirtymistä neljän pisteen kosketusetäisyydelle Vesa Mäkäläisen ja Damier Pittsin onnistumisilla.
Päätösneljänneksellä molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa, mutta Katajan vahvin jakso osui juuri oikealle hetkelle. Sentteri Jerome Jordanin nostettua Joventutin kahden pisteen johtoon kaksi minuuttia ennen päätössummeria, pisti Katajan puolustus putiikin kiinni ja piti isännät pisteittä lopun aikaa.
Ensin Alexander Marzette tasoitti ottelun lukemiin 75-75 ja tämän jälkeen ottelun loppulukemat sinetöi Katajan pisteykkönen Pitts. Kahden pisteen hyppyheitollaan mies nosti joensuulaiset johtoon ja onnistuneen puolustuksen jälkeen mies pääsi viimeistelemään vapaaheittoviivalta loppunumeroiksi Katajan 79-75 –vierasvoiton.
Pitts oli koko ottelun pisteykkönen 18 pisteellään ja pisteiden lisäksi mies pyöritteli myös 5 koriin johtanutta syöttöä. Pirteästi vierasjoukkueen riveistä esiintyi myös 10 pistettä ja 6 levypalloa tililleen kirjauttanut sentteri Tommi Huolila, jonka +/- -lukema oli Katajan selkeästi paras, +16. Kaksinumeroisille pistelukemille itsensä heittivät myös Marzette (11 pistettä/4 levypalloa), Ilari Seppälä (11/3) sekä Wesley Saunders (11/7/3 syöttöä).
Joventutin riveistä kovinta jälkeä tekivät ruotsalaissentteri Birgander (12/5/3 blokkia) sekä yhdeksän vapaaheittoa pussittanut Jordan (15/8).
Toisen karsintakierroksen toinen osaottelu pelataan Joensuun LähiTapiol Areenalla tiistaina 26.9. Otteluparin jatkoonmenijä ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.