28.3.2007 Korisliigan runkosarjan voittanut Joensuun Kataja aloitti urakkansa pudotuspeleissä keskiviikkoiltana. Viimeisenä joukkueena mukaan päässyt Team Componenta antoi tiukan vastuksen, mutta Kataja otti kuitenkin ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla 89-82 (39-33).
Componenta lähti otteluun ennakkoluulottomasti, ja alku olikin joensuulaisten kannalta pienoinen sokki. Viiden minuutin pelin jälkeen vierasjohto kirjattiin numeroin 3-14. Kataja kuroi kuitenkin toisen neljänneksen loppuun mennessä ohitse eikä sen jälkeen antanut enää ohjaksia Componentalle.
Team Componenta pääsi päätösjaksolla parhaimmillaan neljän pisteen päähän (85-81), kun vajaa minuutti oli pelaamatta. Kataja-voiton takasivat Sami Lehtoranta ja Petri Virtanen onnistumisillaan vapaaheittoviivalta.
Karkkilalaisten ase Joensuu Areenalla oli ennen kaikkea tarkka heittopeli. Vierailija pussitti kakkoset 63 ja kolmoset 44 prosentin varmuudella. Kataja voitti kuitenkin levypallot 40-34 ja sortui myös menetyksiin (6-15) huomattavasti vastustajaansa harvemmin.
Kentän korkeimman pistemäärän pussitti tällä kertaa Katajan Virtanen (30/2). Joensuulaisonnistujiin kuului myös Marc Axton (19/9). Vierailijan ykkönen oli runkosarjan korikuninkuudenkin voittanut Chris Davis (27/6).
(STT – Koris.net)
Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.