12.3.2015 Kataja Basket pääsi pelaamaan tuoreilla jaloilla otteluruuhkaista Bisons Loimaata vastaan torstaina Korisliigassa. Joensuulaiset hakivat vahvan kolmannen neljänneksen myötä selkeän 62-90 (33-40) -voiton Bisonsin kotikentältä.
Robert Arnold ja Kataja siivittävät viiden ottelun voittoputkessa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Loimaan Bisons kärsi kauden toistaiseksi suurimman tappionsa torstaina Korisliigassa, kun Joensuun Kataja haki suurinumeroisen vierasvoiton 90-62 (40-33).
Joukkueet lähtivät vastakkain varsin erilaisilla rasitusasteilla: Kataja oli pelannut viimeksi 12 päivää sitten, kun Bisons raatoi samassa ajassa nyt jo kuudennen pelinsä.
Tämä näkyi kentälläkin. Viimeksi tammikuun alussa kotipelinsä hävinnyt Bisons ei onnistunut kummassakaan päässä. Puolustus vuosi ja hyökkäyspäässä se jäi kauden pienimpiin pisteisiinsä.
Koko ajan peliä johtanut Kataja pohjusti voittonsa kolmannella jaksolla, kun se vei jakson ensimmäiset viisi minuuttia 14-0. Näin vierasjohto kasvoi tavoittamattomaan 21 pisteeseen.
- Meillä oli aikaa valmistautua tähän peliin, päinvastoin kuin vastustajalla ja se näkyi. Puolustimme loistavasti ja Rannikon syötöt vauhdittivat hyökkäyksiämme, iloitsi Katajan valmentaja Pekka Salminen.
Viidennen peräkkäisen voittonsa ottaneesta Katajasta Tom Knight teki 23 ja Ken Horton 18 pistettä. Teemu Rannikko palasi yli kuukauden sairauslomalta 11 pisteen ja peräti 16 korisyötön tehoilla.
Bisonsista pääsivät yli kymmenen pisteen vain Anthony Hilliard 19:llä ja Martin Zeno 13 pisteellä.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?