Kataja voitti vain kuudella miehellä

13.10.2008 Joensuun Kataja jatkaa Korisliigan toisena tappiottomana joukkueena Namika Lahden kanssa. Kataja otti maanantain ainoassa liigapelissä huikean 88-85 (47-42) -kotivoiton ToPosta pelattuaan suurimman ottelusta vain kuudella miehellä.

Kataja joutui peliin vain seitsemän miehen kokoonpanolla, kun sairaslistalla olivat runkopelaajista maajoukkuemiehet Petri Virtanen lonkkavamman ja Sami Lehtoranta keuhkoputken tulehduksen vuoksi. Lisäksi Anssi Kinnaslampi toipuu vielä kesän polvileikkauksesta. Kun Kataja lisäksi menetti toisella neljänneksellä nilkkansa loukanneen Quinell Brownin, se joutui kamppailemaan suurimman osan pelistä vain yhdellä vaihtopelaajalla. 

Kataja kuitenkin kamppaili. Se piti johtoa kolme jaksoa ja käänsi ToPon viimeisen jakson alun johdonkin uudelleen edukseen. ToPo ei lopulta pystynyt hyödyntämään vastustajan vajaalukuisuutta tasaisessa, mutta heikkotasoisessa pelissä. 

- Tämä oli meiltä hieno esitys ja joukkuevoitto. Taisteluilmeemme oli hyvä, tiivisti Katajan valmentaja Ray Ailus, jonka murheita lisäsi Brownin loukkaantuminen. 

Katajalla on jo keskiviikkona edessä Suomen cupin ottelu Lappeenrannan NMKY:tä vastaan. 

Katajan tehotrion muodostivat Jeremiah Wood 25 pisteellä ja 18 levypallolla, Ty Harrelson 24 pisteellä ja Korisliigan piste-ennätyksensä 21 lähinnä kolmosilla nakannut Juho Nenonen. 

ToPo hallitsi korinalustoja, mutta ei saanut heittopeliään sujumaan eikä kyennyt näännyttämään harvalukuista Katajaa nopealla pelillä tai prässipuolustuksella. 

- Nostan hattua Katajalle. Se jaksoi taistella loppuun asti ja ansaitsi voittonsa, tunnusti ToPon valmentaja Tomi Kaminen. 

James Allen heitti ToPolle 21 pistettä ja Isaac Spencer 19. Neljä vuotta pelitaukoa pitänyt parimetrinen Spencer pelasi ToPossa nyt ensimmäisen ottelunsa.

ToPollakin riittää sairaslistaa, kun kokeneemmat pelaajat Timo Heinonen, Panu Majala ja Jukka Hemdahl ovat sivussa.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
27.7.2025 08:57 Korisliiga

Kouvot kiinnitti Roger McFarlanen

Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

25.7.2025 09:16 Korisliiga

Colin Holloway vahvistaa Kouvoja

Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.

25.7.2025 09:09 Korisliiga

Bobby Planutis tuo heittovoimaa Korihaihin

Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

22.7.2025 10:37 Korisliiga

Seagulls kiinnitti Waxlaxin ja Chukwuman

Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

Näytä lisää vastaavia