Kauhajoen Jeremiah Wood historiallinen tilastokärki

31.3.2010 Kauhajoen Karhun vahvistukseksi kesken kauden saapuneesta Jeremiah Woodista tuli koripallon pääsarjan ensimmäinen pelaaja, joka on voittanut samanaikaisesti runkosarjan levypallo- ja syöttötilaston.

Jeremiah Wood on kautta aikain ensimmäinen pelaaja, joka runkosarjassa on voittanut sekä levypallo- että syöttötilaston.

Lahden Ricky Hickman (kuvassa) vei pistetilaston nimiinsä. Edellisen kerran pääsarjan korikuninkaaksi on kruunattu lahtelaispelaaja vuonna 1967, jolloin ykkönen oli Suomi-koriksen legenda TImo Lampén.

Tämän kohtalon kokivat vastustajat runkosarjassa lähes kaksi kertaa ottelua kohden, kun Olli Ahvenniemi esti torjunnoillaan korinteon. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

Härkämäinen Wood nosti tehoillaan Kauhajoen pelin uudelle tasolle. Alkukaudesta suurissa vaikeuksissa ollut Karhu varmisti lopulta – pitkälti joulukuussa saapuneen Woodin ansiosta – sarjapaikkansa hyvissä ajoin ennen tiistaista runkosarjan päätöskierrosta.

Parimetrinen Wood vei nimiinsä levypallotilaston keskiarvollaan 14,0. Syöttöjä hän jakeli keskimäärin 4,81, jolla heltisi myös ylivoimainen ykkössija. Koskaan aiemmin pelaaja ei ole Korisliigassa voittanut samanaikaisesti levypallo- ja syöttötilastoja.

Woodista tuli samalla ensimmäinen syöttötilaston voittanut sisäpelaaja sitten Greg Joynerin, joka syötteli itsensä ykköseksi kolmena kautena peräkkäin vuosina 1987-89.

Viime kaudella Wood edusti Joensuun Katajaa ja voitti sarjan korintekijätilaston.

Korikuningas Lahdesta ensi kertaa sitten vuoden 1967

Päättyneen runkosarjan pistetilastossa Jeremiah Wood kipusi viidennelle sijalle (19,8). Ykkössijan valtasi Namika Lahden Ricky Hickman, joka taiteili keskimäärin 23,9 pistettä ottelua kohden.

Pääsarjan korikuningas tuli edellisen kerran Lahdesta vuonna 1967, jolloin Suomi-koriksen legendoihin kuuluva Timo Lampén hetti 24,2 pistettä ottelua kohti ja oli sarjan ykkönen. Vuonna 1999 keskuudestamme poistunut Lampén voitti korikuninkuuden urallaan peräti viisi kertaa.

Runkosarjan riistotilaston ykköseksi jäi tammikuussa kautensa loukkaantumiseen päättänyt Lappeenrannan NMKY:n Matthew Gibson (3,14).

Sarjan tarkin kahden pisteen heittäjä edusti myös LrNMKY:tä. Adam Hallin sihti (64,0 %) oli nimittäin runkosarjan paras. Kolmen pisteen kaaren takaa tarkinta jälkeä teki Joensuun Katajan Jeb Ivey (46,6 %) ja vapaaheittoviivalta puolestaan Kouvojen Ajene Moye (87,0 %).

Suomalaistorjujille kaksoisvoitto

Suomalaisnimi saatiin Korisliigan paremmuustilaston ykköspaikalle heitontorjunnoissa, kun runkosarjan voittaneen Tampereen Pyrinnön Olli Ahvenniemi oli 1,86 ”blokillaan” sarjan kovin korinalusuhka. Suomalaisten kaksoisvoiton kyseisessä tilastossa sinetöi Espoon Hongan maajoukkuelaituri Tuukka Kotti (1,34).

Torjuntatilaston voitto meni toisena kautena peräkkäin Tampereelle, sillä viime vuonna ykkönen oli maajoukkuesentteri Antti Nikkilä keskiarvolla 1,98.

Suomalaisista korkeimmalle kipusi juuri päättyneen runkosarjan korintekijätilastossa Kotti, joka teki 16,8 pistettä ottelua kohden ollen paremmuustilaston 20:s. Levypallotilastossa paras suomalainen oli Kouvojen Ville Kaunisto, jonka keskiarvo 10,7 oikeutti tilaston nelossijalle.

Lisää runkosarjan päätöksestä

 
29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

Näytä lisää vastaavia