Kenneth Walker täydentää Joensuun Katajan amerikkalaistrion

6.9.2011 SM-hopeajoukkue ja hallitseva Suomen cupin mestari Joensuun Kataja on kiinnittänyt joukkueeseensa kolmannen amerikkalaispelaajan. 206-senttinen, 31-vuotias Alabaman yliopiston kasvatti Kenneth ”Kenny” Walker on pelannut aiemmin mm. Puolan, Ruotsin, Tshekin ja Turkin pääsarjoissa.

Walker aloittaa syksyllä yhdeksännen ammattilaiskautensa. Viime kausi Turkin kakkosliigassa jäi palkanmaksuongelmien vuoksi kesken vain viiden ottelun jälkeen. Walker ehti nostella 7,0 pistettä, 3,8 levypalloa ja 0,6 torjuntaa ottelua kohden.

 

Edelliset kolme kautta (2007-10) Walker vietti Tshekin pääsarjassa Nový Jicínin paidassa. Kaudella 2009/10 Walker urakoi 9,3 pistettä, 5,3 levypalloa, 1,3 torjuntaa ja 1,0 riistoa per peli. Kakkosensa Walker upotti 59,1% ja vapaaheittonsa 80,7% tarkkuudella.

 

EM-kisakiireiden keskeltä Liettuasta tavoitettu päävalmentaja Jukka Toijala kertoo olevansa vakuuttunut Walkerin osamisesta, mutta myöntää, että ilmassa on myös pieni kysymysmerkki Walkerin lyhyeksi jääneestä viime kaudesta johtuen.

 

– Voidaan toki miettiä, miksi Walkerin tapaiset meriitit omaava pelaaja nähdään Suomessa juuri nyt. Periaatteessa hänellä riittäisivät näytöt isompiinkin sarjoihin.

 

Fyysisestä olemukseltaan Walker tullee sopimaan Katajan alkavan kauden pelitapaan mainiosti.

 

– Halusin ehdottomasti yli kaksimetrisen pelaajan ja sellainen on nyt tulossa. Pelitapamme vaatii isoilta miehiltä liikkuvuutta. Walkerin tapainen pelaaja sopii konseptiimme. Hän on urheilullinen, hyvä levypallopelaaja ja kohtalainen heitontorjuja. Lisäksi hänen vapariprosenttinsa on lähellä kahdeksaakymmentä, eli hänet voi huoletta pitää kentällä myös pelin loppuhetkien ratkaisuvaiheilla, Toijala toteaa.

 

Mestaruuksia ja kunniamainintoja

 

Alabaman yliopistosta vuonna 2003 valmistunut Walker on ammattilaisurallaan saanut maistaa niin voittamisen riemua kuin pettymyksiäkin. Ensimmäistä mestaruuttaan Euroopassa hän juhli vuonna 2005 Kosovossa, jossa hänet valittiin myös liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

 

Tshekkiläisen joukkueensa Nový Jicínin riveissä Walker saalisti Keski-Euroopan liigan voiton alkuvuodesta 2010. Kolmivuotiseen Tshekin pestiin mahtuu myös finaalitappiot vuosilta 2008 ja 2009. Keväällä 2009 Walker valittiin NBL-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

 

Walker on myös pelannut amerikkalaisia kesäliigoja vuosina 2004-08. Kausina 2005-08 hänet valittiin kesäliigojen tähdistöihin. Kesällä 2008 Walker kruunattiin Eurobasket Summer Leaguen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

 

Tshekin, Turkin ja Kosovon lisäksi Walker on pelannut Dominikaanisessa Tasavallassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Koreassa, Ranskassa, Puolassa ja Ruotsissa.

 

Walkerin sopimus on Joensuun Katajan lehdistötiedotteen mukaan joensuulaisten viimeinen ”iso kiinnitys” kolmen viikon päästä alkavalle liigakaudelle. Katajalla on sopimukset kaudesta 2011/12 Walkerin lisäksi B.A. Walkerin, Jared Newsonin, Ilpo Pehkosen, Juha Stenin, Petri Virtasen, Antti Kanervon, Juho Nenosen, Ville Viidan, Ilari Tolvasen sekä Sami Lehtorannan kanssa. Joukkuetta valmentavat Jukka Toijala ja Ilkka Immonen.

Asiat

 
7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

1.9.2025 12:51 Korisliiga

Giannis Chatzinikolas matkustaa Kreikasta Tampereelle – Justice Smithin sopimus purettu

Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

22.8.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Mainoslahjaverkkokauppa Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.

21.8.2025 11:25 Korisliiga

Laavainen ja Ulander nousevat Hongan Korisliiga-joukkueeseen

Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.

15.8.2025 09:19 Korisliiga

Christian Keeling ja Seagulls sopimukseen

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.

14.8.2025 11:11 Korisliiga

Ahren Freeman Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.

13.8.2025 12:47 Korisliiga

David Gonzalvez ja Honka jatkosopimukseen

Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.

Näytä lisää vastaavia