Kobrat voittoon komean nousun jälkeen

20.10.2016 Lapuan Kobrat isännöi torstai-illan ainoassa Korisliigan kamppailussa sarjanousija Uudenkaupungin Korihaita. Vierasjoukkue johti ottelua parhaimmillaan jo 20 pisteellä, mutta Kobrat tuli kotiyleisönsä tukemana päätösjaksolla ensin tasoihin ja lopulta ohi, pitäen sarjapisteet Lapualla komealla 94-85 (42-58) –kotivoitolla.

Damon Williams ja Lapuan Kobrat ovat alotitaneet kautensa vahvasti. Torstaina kaatui sarjanousija Korihait. Kuva: Kobrat

Lapuan Kobrat jatkoi vahvaa alkukauttaan torstai-illan ainoassa Korisliigan kamppailussa, kun se isännöi sarjanousija Uudenkaupungin Korihaita. Vielä ilman voittoa Korisliigassa oleva Korihait aloitti ottelun pirteästi ja johti kamppailua parhaimmillaan jo 20 pisteellä, mutta Kobrat punnersivat ensin rinnalle ja lopulta ohi 94-85 (42-58) –kotivoittoon.

Torstain kamppailun avauspuolikkaalla tahtipuikkoa heilutti vahvasti kuitenkin vierasjoukkue. Korihait aloitti ottelun paljon isäntiä terävämmällä otteella ja piteli avausjakson jälkeen kuuden pisteen johtoasemaa käsissään. Toisella jaksolla takamiestensä Emmanuel Hollowayn sekä Mikko Jalosen johtamana haiparvi nykäisi tulostaululle parhaimmillaan 20 pisteen kaulan, jonka kotijoukkue trimmasi puoliajan isolle tauolle lähdettäessä 16:een.

Puoliajalta asteli parketille kuitenkin varsin eri näköinen Kobrat. Hollowayn johdolla Korihait nykäisi eroa vielä kertaalleen, mutta Kobrat vastasi välittömästi väkevällä 10-0 –pisteputkella. Tilanteesta 56-68 isännät nykäisivät uudelleen, vieden noin viiden minuutin pätkän nimiinsä numeroin 17-4 ja nousten jo 73-72 –johtoon.

Päätösjakso kulki tasaisissa lukemissa aina sen seitsemännelle minuutille asti, kunnes Kobrien viimeisen rutistuksen vuoro koitti. Dom Morrisin ja Jamal Jonesin toimesta, onnistui kotijoukkue vajaassa minuutissa kasvattamaan 8-0 –pisteputkella tavoittamattomaan kymmenen pisteen johtoasemaan. Tämän jälkeen kotijoukkueen voitto ei enää ollut vaarassa ja päätössummerin soidessa Lapuan urheilutalon 656-päinen kotiyleisö sai juhlia Kobrien 94-85 –voittoa.

- Korihait pelasi niin kovaa kuin voi. Meidän oli tarkoitus voittaa levypallot ja pitää huolta pallosta, mutta alku oli päinvastainen, totesi Kobrien päävalmentaja Damion Dantzler.

- Toisella puoliajalla saimme kuitenkin peliämme paremmaksi, joka riitti hienoon voittoon.

Kobiren voiton takuumiehinä toimivat vahvat 37 minuuttia uurastanut Jamal Jones (23 pistettä/8 levypalloa/4 syöttöä/2 riistoa), 26 pistettä ja 6 levypalloa toimittanut sisäpelaaja Dom Morris sekä tripla-tuplaa lähennellyt takamies Mario Edwards (10/9/8).

Korihaiden parhaimmistoon lukeutuivat 21 pistettä heittänyt Emmanuel Holloway, vahvan ottelun pelannut Mikko Jalonen (19/4 syöttöä), tupla-tuplasta kahden levypallon päähän jäänyt laituri Dominique Lee (19/8) sekä tupla-tuplaan yltänyt sentteri Marcus Van (13/14).

Ottelutilastot: Kobrat - Korihait
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia