Koponen on valmis tähtien kohtaamiseen Memphisissä

7.4.2007 Espoon Hongan maajoukkuekoripalloilija Petteri Koponen, 18, on valmis uransa tähän mennessä tärkeimpään otteluun. Koponen johtaa aloittavana takamiehenä muun maailman tähdistöjoukkueen peliä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaan päättyvässä ottelussa USA:n alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta vastaan Memphisin hulppealla FedExForumilla.

- Petteri on tehnyt meihin kaikkiin vaikutukseen taidoillaan ja asenteellaan Nike Hoop Summit-viikolla. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, että hänellä on edessään menestyksekäs ammattilaisura, toteaa maailman joukkueen australialaisvalmentaja Rob Beveridge.

- On hänestä itsestään kiinni, millä tasolla hän toteuttaa sen. 

“Keskityn ensin voittamaan Hongalle mestaruuden”

NBA-seurojen scouttien tiiviissä tarkkailussa näyttöjä antava Koponen ei anna menestyksen sokaista silmiään. Määrätietoinen nuorukainen pitää ajatuksensa koossa ja nimenomaan tässä hetkessä.

- Haluan keskittyä tähän peliin ja voittamaan Hongalle Suomen mestaruuden ennen kuin teen päätökseen tulevasta.

Ensi viikon perjantaina 19 vuotta täyttävä Koponen toki myöntää, että hänen tulevaisuutensa on ehdottomasti Suomea mittavimmilla ammattilaiskentillä.

- Tietenkin kaikki unelmoivat NBA:sta. Minulle on tullut kuitenkin jo muutama tarjous Euroopasta, jossa todennäköisesti pelaan lähivuosina. En tosin vielä tiedä, mitä ensi kausi tuo tullessaan, kertoo tänä keväänä onnistuneesti myös ylioppilaskirjoituksista suoriutunut Koponen.

Helsingin Tapanilassa asuva 193-senttinen Koponen on pelannut koripalloa 8-vuotiaasta asti. Viimeiset kolme vuotta ovat kulkeneet kovassa nousukiidossa Espoon Hongan edustusmiehistössä, jonne päävalmentaja Mihailo Pavicevic nosti hänet ennakkoluulottomasti Malmin Super-Koriksen riveistä.

Ajan patinoimasta Malmin Palloiluhallista on ollut pitkä matka NBA-seura Memphis Grizzliesien kotiareenan parrasvaloihin, mutta Koponen on suoriutunut siitä mallikkaasti.

- Äitini pelasi aikoinaan Suomen pääsarjassa. Aluksi en oikeastaan edes pitänyt koripallosta, kun minun piti olla aina salilla hänen kanssaan. Mutta siitä lähtien kun sain otteen pallosta, en ole pystynyt pitämään sormiani erossa tästä pelistä, hymyilee Koponen.

Beveridge ei sulje pois NBA-mahdollisuutta

Muun maailman joukkuetta kolmatta kertaa valmentava Beveridge ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että Koponen etenisi urallaan aina NBA:han saakka.

- Tämä on Koposelle ja hänen joukkuekavereilleen ainutlaatuinen tilaisuus osoittaa todelliset kykynsä Memphisiin ympäri maailmaa saapuneille scouteille.
Beveridge kaivaa samalla sanojensa tueksi muutaman esimerkin aiemmista Nike Hoop Summit -otteluista.

- Pelaajat kuten Dirk Nowitzki ja Tony Parker nousivat aikoinaan esiin tavallaan tyhjästä. Nike Hoop Summit -ottelun esitykset siivittivät heidät kuitenkin NBA-tähtien joukkoon. Tämä on tosiaankin ottelu, joka voi kerralla muuttaa nuoren pelaajan elämän, korostaa Beveridge.

Richardsista historian nuorin Summit-pelaaja

Beveridge on joutunut tekemään loukkaantumisten vuoksi viime hetken muutoksia 11 pelaajaa käsittävään joukkueeseen, joka edustaa kymmentä eri kansakuntaa.

Gran Canarian joukkueessa Espanjassa pelaava vasta 15-vuotias englantilainen Ryan Richards korvaa kokoonpanossa akillesjännevammasta kärsivän georgialaisen sentterin Georgi Shermadinin. Richardsista tulee samalla Nike Hoop Summit -historian kaikkien aikojen nuorin pelaaja.

Beveridge ehti ilmoittaa jo tiistaina Koposen paikasta avausviisikossa.
Koposen lisäksi maailman joukkueen takamieskaartiin kuuluvat bosnialainen Nihad Djedovic, kiinalainen Chen Jianghua ja kroatialainen Aleksandar Ugrinoski.

Pitkän ja ulottuvan joukkueen laitahyökkääjinä häärivät israelilainen Omri Casspi, ranskalainen Nicolas Batum, slovenialainen Emir Preldzic ja serbialainen Nemanja Aleksandrov.

Pelaavan sentteriosaston muodostavat nigerialainen Solomon Alabadi ja ranskalainen Alexis Ajinca.

Historian kymmenes Nike Hoop Summit -ottelu käynnistyy lauantaina Memphisissä klo 23 Suomen aikaa. Kotijoukkue USA on voittanut tähän mennessä pelatuista yhdeksästä ottelusta seitsemän.

Koponen pelaa seuraavaksi Hongan asussa jo tulevana maanantaina, kun KTP Basket Kotkasta saapuu Tapiolan Urheiluhalliin Korisliigan ensimmäisen välieräottelun merkeissä. Honka-KTP -ottelu alkaa klo 18.30, eli vain vajaat kaksi tuntia siitä, kun Koposen kone on laskeutunut Helsinki-Vantaalle. Ottelu televisioidaan suorana lähetyksenä Urheilukanavalla.

Lisätietoja Nike Hoop Summit –ottelun tämänvuotisista joukkueista löytyy tästä. Lue myös artikkeli "Koponen valittu tähdistöottelun aloitusviisikkoon".



Lisätietoja: http://www.usabasketball.com/men/2007/07_mhs_fact-sheet.html

Asiat

 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia