6.12.2011 Uudenkaupungin Korihait venyi itsenäisyyspäivän ainoassa Korisliigan ottelussa todelliseen trillerivoittoon. Uusikaupunkilaiset kukistivat kotipelissään Salon Vilppaan 81–78 (37–41).

Mikko Jalonen säkitti 22 pistettä Korihaiden voittaessa Vilppaan. Kuva: Francois Perthuis.
Ottelun alku oli salolaisten näytöstä, kun Vilpas jätti Korihait takaa-ajajaksi karkaamalla 3-19-johtoon. Peli tasoittui toisen jakson lopulla, mutta vielä kolmaskin jakso eteni vierasjohdossa. Vasta viimeinen jakso mentiin tasapäisesti johdon vaihduttua useamman kerran.
Kotivoiton ratkaisi Korihaiden Shawn Vanzant (13/3), joka teki pelin viimeiset viisi pistettä 18 loppusekunnin aikana.
– Olimme taas alussa löysiä, mutta onneksi emme menettäneet uskoa. Lopussa olimme myös onnekkaita, kun Vilpas hukkasi tilanteitaan. Tämä oli jo kolmas tiukka peli, jonka Vanzant ratkaisi meille loppuhetkillä, huomautti Korihaiden päävalmentaja Tom Westerholm.
Korihaiden tehokkaimpia olivat Mikko Jalonen (22/4/4 syöttöä) ja Cedric Latimer (20/3). Komeasti 16 kolmosta 57 prosentin tarkkuudella upottaneesta Vilppaasta virkeimmät olivat Roope Ahonen (21/3/6 syöttöä) ja Emmanuel Holloway (17/7/4 syöttöä).
(STT)
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.