2.10.2016 Korisliigan keskikastin harmaaseen massaan kuuluneen BC Nokian kaikki palaset loksahtivat kohdalleen kevään pudotuspelien alkaessa. Joukkue kellisti ennakkosuosikki Katajan puolivälieristä laulukuoroon ja varmisti paikkansa Korisliigan pudotuspelihistorian kaikkien aikojen yllättäjänä. Tälläkin kaudella Nokialta löytyy aseita, mutta yllättäjän roolia ei joukkueelle enää ole tarjolla.
Viime kauden kesken jättänyt Isaiah Wilkerson on palannut Nokialle.
BC Nokian rouhijakastista jatkavat Eldar Skamo..
..ja "Julma-Henri" Hirvikoski.
BC Nokian penkin päässä komentaa Ilpo Rantanen. Kuvat: Erkki Hautaviita & Francois Perthuis.
Vuoden 2015 divarimestaruutensa jälkeen BC Nokia lähti liigakauteen pitkälti divarikentiltä tutulla kokoonpanolla. Kotikentän hurmosottelut auttoivat nokialaiset pudotuspeleihin kahdeksannelta sijalta, mutta mikään ei viitannut siihen, että joukkueella olisi ollut puolivälieriin lähdettäessä ässiä hihassa.
Puolivälierien alkaessa päävalmentaja Oliver Vidin kuitenkin luopui runkosarjan aikana tutuksi käyneestä askelmerkkikoripallosta ja antoi pelaajilleen merkittävästi liekaa. Hurmoksellisen pudotuspelivaiheen aikana Nokia eliminoi Katajan puolivälierissä ja juhli Töölön Kisahallissa SM-pronssia Seagullsin kustannuksella.
Loukkaantumisen johdosta viime kauden kesken jättänyt Isaiah Wilkerson on tehnyt paluun Nokialle, mutta muut ulkomaalaispelaajat – Kwame Alexander, Ra’Anthony Sanders, Kentwan Smith sekä senegalilaislähtöinen sentteri Papa Dia ovat uusia tuttavuuksia.
Viime kauden rotaatiopelaajista Nokialla jatkavat Henri Hirvikoski, Eldar Skamo, Joni Harjula, Niko Mattila ja Daniel Dolenc. Kehityspelaajien osastolla ryhmään ovat liittyneet Pyrinnöstä ’98 syntyneet tulevaisuuden nimet Ville Haapoja ja Waltteri Mäkelä.
Päävalmentaja Vidinin Nokialle hankkimat serbialaiset yleisönsuosikit Dragan Labovic ja Vuk Malidzan ovat poistuneet kaupungista, kuten myös David Kravish, Daniel Bailey ja Luis Flores.
Kotimaisista pelaajista seniorit Antti Nikkilä ja Timo Riihelä eivät kuulu BC Nokian kokoonpanoon kauden alkaessa. Kevään puolivälierissä ihailtavaa puolustustyöskentelyä esittänyt Joni Herrala on puolestaan lähtenyt Kotkaan.
BC Nokian divarin mestaruuteen ja SM-pronssille opastanut Oliver Vidin on jättänyt Nokian taakseen. Vidinin saappaisiin astuu nyt viime kauden apuvalmentaja, niin miesten kuin naistenkin pääsarjojen standardeilla rutinoitunut koutsi Ilpo Rantanen. Rantasen pelaajalähtöinen valmennustyyli auttaa BC Nokiaa ponnistamaan uuteen kauteen suoraan kevään pudotuspelien hengessä. Apunaan Rantasella ovat Tero Vasell ja Aleksi Koskinen.
Euroliiga-taustainen senegalilaissentteri Papa Dia on mielenkiintoisimpia uusia tuttavuuksia Korisliiga-kartalla. Kaudella 2012-13 pahasta loukkaantumisesta kärsineen Dian ura on viime vuosina ollut laskusuhdanteinen, mutta harjoituspelien perusteella iso mies on täyteen kuntoon ja joukkueen kuvioihin sisälle päästessään mahdollisesti jopa Korisliigan parhaita senttereitä.
Hirven lailla parkettia juokseva Kwame Alexander on varmuudella alkavan liigakauden näyttävin donkkaaja. BC Nokian vauhdinpitoa ja vauhdikasta syöttöpeliä korostava pelityyli sopii kun nakutettuna Alexanderille, joka tulee rankaisemaan korirautoja herkeämättä jokaisella liigapaikkakunnalla.
BC Nokia pelaa hurmaavan yksinkertaista, mutta tehokasta koripalloa. Mainiosti rooleihinsa nakutetut suomalaisrouhijat Skamo, Hirvikoski, Herrala, Dolenc ja Harjula käärivät hihansa ja tekevät likaisen työn.
Ulkomaalaispelaajat käyttävät puolustuksen myöhästyneet rotaatiot ja mismatchit hyödykseen, heittävät kaukaa, juoksevat, blokkaavat ja donkkaavat. Nokian palloiluhalli tulee jälleen olemaan pätsi vastustajille. Viime kevään yllätysmomenttia Nokialla ei tule olemaan käytössään, mutta pudotuspelien kotiedusta pelaaminen on täysin mahdollista.
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Pelipaikka | Kasvattajaseura |
1 | SANDERS Ra’Anthony | 196 | 8.12.1993 | 2 | Albany (USA) |
2 | SMITH Kentwan | 203 | 17.12.1991 | 4 | Stetson (USA) |
5 | HIRVIKOSKI Henri | 191 | 26.8.1986 | 3 | BC Nokia |
7 | SKAMO Eldar | 198 | 12.10.1986 | 4 | Espoo Basket Team |
8 | HARJULA Joni | 189 | 16.5.1983 | 2 | KTP, Kotka |
9 | DOLENC Daniel | 205 | 10.8.1993 | 4 | Espoo Basket Team |
11 | HAAPOJA Ville | 200 | 19.3.1998 | 3 | Tampereen Pyrintö |
17 | MATTILA Niko | 192 | 16.2.1994 | 2 | Tampereen Pyrintö |
20 | WILKERSON Isaiah | 191 | 13.11.1990 | 1 | Staten Island (USA) |
23 | MÄKELÄ Waltteri | 185 | 19.4.1998 | 1 | BC Nokia |
44 | ALEXANDER Kwame | 201 | 21.4.1990 | 5 | Cal State SB (USA) |
| DIA Papa | 208 | 9.2.1987 | 5 | SMU (USA) |
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.