Korisliiga-ikoni Damon Williams siirtyy Lapualle

13.8.2016 Jo kolmannentoista kautensa Korisliigassa aloittava, sarjan historian tehokkaimpiin pelaajiin kuuluva 201-senttinen laituri Damon Williams, 42, siirtyy Tampereen Pyrinnöstä vuoden mittaisella sopimuksella Lapuan Kobriin.

Damon Williams pukee päälleen tulevalla kaudella Kobrien peliasun. Kuva: Erkki Hautaviita.

Vuonna 1999 Pyrbasketiin saapunut Williams on edustanut urallaan Korisliigassa tamperelaisjoukkuetta jokaisella pelaamallaan kaudella. Kauden 2008-09 mies aloitti KTP:n paidassa, mutta siirtyi kesken kauden takaisin Pyrintöön.

SM-hopeaan päättyneellä kaudella ”tripla-tuplien erikoismies” viimeisteli 14,1 pistettä, 8,8 levypalloa, 3,4 syöttöä sekä 1,4 riistoa ottelua kohden.

- Uskon tuovani Lapualle voittamisen kulttuuria. Se on suurin yksittäinen asia, mitä tarjoan, kolminkertainen SM-finaalien MVP toteaa seuran tiedotteessa.

Southern Coloradon yliopiston kasvatti Williams on voittanut Pyrinnön paidassa kolme Suomen mestaruutta ja hänet on myös valittu vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi vuosina 2001 ja 2011. Lisäksi hänellä on tilillään LiigaCupin voitto (2013), kolme Cup-hopeaa, kaksi SM-hopeaa sekä SM-pronssi.

- Kaikki tietää, että Damon nostaa joukkueen tasoa jo pelkällä olemuksellaan. Hän on meille tärkeä palanen, se on selvää, Kobrien päävalmentaja Damion Dantzler puhkuu intoa.

Kobrilla on Williamsin lisäksi pelaajasopimukset Jussi Turjan, Marius Van Andringan, Tuomas Viertolan, Stephen Hurtin, Jamal Jonesin ja Ville Turjan kanssa.

Lisätiedot: Damon Williams
 
30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

26.3.2026 20:38 Korisliiga

Korisliiga-puolivälierät: Pyrintö antoi kovan vastuksen, mutta Vilpas onnistui kaivamaan toisen otteluvoiton

Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.

24.3.2026 19:55 Korisliiga

Pudotuspeleissä yllätyskäänne heti alkuun: Kataja saalisti Kauhajoen kotiedun 30 pisteen voitolla – Seagullskin lähellä näpistystä, mutta KTP kesti paineen

Kataja Basket nappasi vierasvoiton Kauhajoelta heti puolivälierien käynnistykseksi. KTP-Basket sen sijaan puolusti kotikenttäänsä onnistuneesti, vaikka haastajat pääsivät kahden pisteen päähän.

23.3.2026 20:39 Korisliiga

Korisliiga-playoffit käyntiin: Vilpas avasi rajulla rynnistyksellä, Aalto johti Korihait voittoon

Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.

22.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Eemi Luukkonen, Henri Kantonen, Joona Tuomala ja Rene Rougeau analysoivat puolivälieräparien vahvuudet, heikkoudet ja mahdollisuudet

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.

21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

Näytä lisää vastaavia