Korisliiga: Nousija Vimpeli voittoputkessa, Catz jatkaa vakuuttavia otteitaan

19.10.2014 Sunnuntain kierroksella nähtiin nousijajoukkueen, kuin myös totutusti vahvojen joukkueiden voittoja. Nousija Vimpelin Veto ja mestari Catzin tuttu haastaja Peli-Karhut suoriutuivat viikonlopusta kahdella voitolla, eikä hallitseva mestarikaan huonoa makua kotiyleisölle jättänyt, joukkueen iskiessä kotihallin taululle kolminumeroiset lukemat.

Riikka Kujala upotti 12 pistettä Vedon hakiessa toisen perättäisen voittonsa Forssan vieraana.

Lotta Hämäläinen jatkoi alkukauden hyviä otteitaan Honkaa vastaan keräämällä 7 koriin johtanutta syöttöä.

ToPosta Peli-Karhujen riveihin täksi kaudeksi siirtynyt Saara Wahlgren pussitti voitto-ottelussa 11 pistettä.

Forssan Alun vieraaksi matkustanut Vimpelin Veto voitti toisen ottelunsa yhtä monessa päivässä, kun se kukisti isännät sunnuntain kierroksella lukemin 83-74 (45-32).

- Aika samanlainen peli kuin eilen. Ekalla kympillä kaivettiin itsemme syvään kuoppaan häviämällä 5-19 ottelun alku, kertasi Alun päävalmentaja Rami Salonen.

Uutta ulkomaalaispelaajaa etsivä FoA on avauskierroksen Pyrintö-voiton jälkeen etsinyt myös pelivirettään, mutta täysin ilman positiivisia huomioita ei päävalmentaja kuitenkaan sunnuntaisen kotiottelun jäljiltä ollut.

- Hyvää tässä pelissä oli se, että ilme oli erilainen kuin viime viikonloppuna ja että menetyksiä oli vain 9. Uutta ulkomaalaispelaajaa haetaan, mutta nyt pitää jokaisen ymmärtää, että ulkopuolelta ei voi tulla sateentekijää, Salonen muistuttaa.

Vierailija Veto taas on kulkemassa sarjataulukossa eri suuntaan kuin kotijoukkue Alku. Nousijat saalistivat viikonlopun aikana kaksi todella isoa voittoa, eikä päävalmentaja Jukka-Pekka Kujala ollut syyttä tyytyväinen omiensa esityksiin.

- Hyvä peli meiltä. Saatiin hyvä alku, juostiin kenttää ja heitot upposivat. Olen tosi tyytyväinen joukkueen taisteluun, hehkutti Kujala

Nuoren Vedon joukkueen kirkkaimpina tähtinä hääräsivät tänäänkin amerikkalaispelaajat. Esille nousivat etenkin monipuolinen laituri Breanna Salley (30 pistettä/4 levypalloa/4 syöttöä), sekä vahva sentteri India Hairston (19/7).

Kotijoukkue Alun riveissä kovinta jälkeä teki lähes koko ottelun (39:32) pelannut Dequesha McClanahan (25/6/8 syöttöä/3 riistoa). Sentteri Minna Sten urakoi tupla-tuplan (11/12) edestä.

Ottelutilastot: FoA-ViVe

Catz jatkoi hienoja otteita Hongan isäntänä

Peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin, kun Lappeenrannan Catz voitti Tapiolan Hongan kotihallissaan lukemin 102-70 (52-25). Vakuuttavia otteita alkukaudesta esittänyt Catz onnistui ottelussa likipitäen juuri niin hyvin kuin tässä vaiheessa kautta voi toivoa.

- Onnistuimme niissä asioissa, joihin olimme kiinnittäneet etukäteen huomiota. Puolustus onnistui hyvin ja hyökkäyksen intensiteetti oli parasta tähän mennessä, summasi Catzin päävalmentaja Mika Haakana.

Kotijoukkueen riveistä esille nousivat tuttujen nimien lisäksi alkukaudesta jatkuvia kehityksen merkkejä osoittanut takamies Lotta Hämäläinen (6 pistettä/7 syöttöä), sekä uransa toisessa Korisliigan ottelussa pelannut takamieslupaus Lotta-Maj Lahtinen (5/2).

Ilman Krista Grossia vieläkin pelanneen vierailija Hongan takamiestähti Jennifer Schlott jatkoi hienoja otteitaan, kantaen vastuun joukkueensa hyökkäyspelin johtamisesta. 21 pistettä ja 6 koriin johtanutta syöttöä eivät tällä kertaa kuitenkaan riittäneet pitämään Honkaa voittotaistelussa mukana.

Ottelutilastot: Catz-Honka

Peli-Karhut kaatoi Huiman hurjan viimeisen jakson siivittämänä

PeKan 41-34 -johtolukemat puoliajalla lupailivat jännittävää ja tasaista taistelua voitosta aina päätössummeriin asti, mutta Äänekosken liikuntatalon yleisön harmiksi kyseistä taistelua ei koskaan nähty.

Päätösneljännekselle vielä iskuetäisyydellä ollut Äänekosken Huima ei pystynyt vastaamaan vierailija PeKan ilotulitukseen viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Luvuin 31-10 jakson nimiinsä vieneet vierailijat keräsivät näin ollen viikonlopun aikana hienot voitot ensin ToPosta, ja nyt Huimasta.

PeKan riveistä esiin nousivat koko viikonlopun hyvällä tasolla suorittaneet amerikkalaisvahvistukset. Sunnuntaina kovimpaan vireeseen ylsivät takamies Keira Peak (20/4 riistoa) sekä tupla-tuplan merkkauttanut laituri Natasha Thames (21/10 levypalloa).

Kotijoukkue Huiman tehokkaimpana pistenaisena toimi 20 pistettä pussittanut sentteri Chandra Harris.

Ottelutilastot: Huima-PeKa
 
1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

Näytä lisää vastaavia