Korisliigan ennakkokatsaus 2/4: Korihait, Vilpas ja Lappeenranta odottavat terveyttä ja tasaista kehitystä

2.10.2013 10:50 Uudenkaupungin Korihait, Salon Vilpas ja Namika Lappeenranta ovat viime kausina kuuluneet Korisliigan keskikastiin ja saaneet oman osansa pelaajarivejä heikentävistä loukkaantumisista. Uudessakaupungissa, Salossa ja Lappeenrannassa tähdätään nyt kohti tervettä Korisliiga-kautta 2013/14 ja tasapainoista jatkoa kehitysprojekteille.

Pyry Rainamaa kehittyi viime kaudella Korihaissa jättiharppauksin.

Värikäs Sami Ikävalko tuo korintekovoimaa Uuteenkaupunkiin.

Mikko Tupamäki on ohjannut Vilppaan viikingit kahtena perättäisenä keväänä puolivälieriin.

Eero Lehtinen on Tupamäen mukaan valmis entistä isompaan rooliin.

Antti Niskasen Namika on harjoitellut apuvalmentajansa Juha Stenin johdolla.

Sentteri Atte Perttu kuuluu Kouvojen uusiin kasvoihin. Kuvat: Francois Perthuis, Matti O. Koskinen & Tytti Nuoramo.

Korihaiden avainpelaajista mm. Petri Heinonen ja Mikael Herbert joutuivat jättämään viime kauden kesken loukkaantumisten johdosta ja ”haiparven” uintia sekoitti myös syyskauden mittainen epäonnistunut amerikkalaispelaajakokeilu.

 

Pilven kultareunuksena nähtiin kuitenkin Pyry Rainamaan ja Niko Malisen lopullinen läpilyönti Korisliigan tasolla. Uusien pelaajien esiinnousua tarvitaan taas uuden kauden alkaessa, sillä loukkaantumiset ovat kohdelleet joukkuetta kaltoin liigakauteen valmistavien viikkojen aikana.

 

– Olemme päässeet harjoittelemaan viidellä pelaajalla viittä vastaan preseasonin aikana kokonaiset 35 minuuttia. Tällä hetkellä kokoonpanossamme on seitsemän ehjää pelaajaa ja neljä loukkaantunutta, ja loukkaantuneista kaksi amerikkalaisia, Korihaiden tuore päävalmentaja Ari Mikkola kertoo tunnelmia Vakka-Suomesta.

 

– Vaikka emme ole varmastikaan kauden alkaessa siinä kunnossa kuin sopimuksen solmiessani kuvittelin meidän olevan, emme kuitenkaan aio missään vaiheessa mennä loukkaantumisten taakse. Kun saamme koko joukkueen jalkeille, pystymme pelaamaan hyvää koripalloa tässä äärettömän kovassa ”isojen poikien liigassa”, Mikkola jatkaa.

 

Mikäpä uskoessa. Uransa parhaan kauden pelanneen Mikko Jalosen (186 cm/31 v) lisäksi korintekovoimaa ja väriä Pohitulliin tuo Mikkolan pitkäaikainen luottopelaaja Sami Ikävalko (187/23). Rainamaa (194/22) ja Malinen (191/23) jatkavat siitä, mihin viime kaudella jäivät, ja divarijyrä Sami Mäntymaa (193/25) tekee liigadebyyttinsä.

 

Viime syksyn amerikkalaiskokeilun jälkeen Korihait on valinnut konservatiivisemman linjan, ja troikka Sam McLaurin (203/24)-Josh Dollard (203/27)-Chase Stanback (203/24) on osoittautunut iskukykyiseksi jo varhaisessa vaiheessa.

 

– Meillä on aika pienikokoinen joukkue, mutta pyrimme hyökkäämään nopeasti vastaiskuilla, pyörittämään organisoitua 5-5-hyökkäystä ja olemaan aggressiivisia puolustuspäässä. Kunhan saadaan enemmän kuin seitsemän jamppaa parketille, hyvä tästä tulee, Malinen vakuuttaa.

 


 

Vilpas siirtyy Tupamäen kolmannelle vuodelle

 

Korisliigan viime kauden toiseksi paras yleisöjoukkue Salon Vilpas aloittaa kolmannen kautensa Mikko Tupamäen valvovan silmän alla. ”Viikinkipursi” on yltänyt Tupamäen komennossa kahtena perättäisenä keväänä pudotuspeleihin, mutta Vilpas on saanut molempina kausina oman osansa turbulenssista.

 

– Suurin toiveeni olisi päättää liigakausi sillä joukkueella, millä me sen aloitamme. Laskeskelin, että jo pelkästään viime kauden aikana jouduimme erilaisten loukkaantumisten ja miehistönvaihdosten vuoksi pelaamaan neljä erilaista preseasonia. Nyt jos selviäisi vähän vähemmällä, Tupamäki naureskelee.

 

Viikinkipurressa asiat näyttävät olevan hyvällä mallilla. Amerikkalaiset Mikhail Torrance (196/25), Joseph Harris (196/26) ja James Padgett (203/22) ovat vakuuttaneet, mikä on mainio lähtökohta uuteen kauteen lähdettäessä.

 

– Meillä on nuori, mutta hyvä joukkue. Fanit ovat loistavia. Kahtena vuonna olemme edenneet puolivälieriin, ja meillä on täydet mahdollisuudet ottaa vielä harppaus eteenpäin, ensimmäistä kautta Salossaan pelaava Torrance kertoo.

 

Seuraikonit Jukka Kataja (197/31) ja Samu Kaaresvirta (192/32) tuovat johtajuutta ja vakautta ryhmään. Mikael Sandbergin (210/22) kesä miesten haastajamaajoukkueessa oli lupauksia herättävä. Joukkueen viime kauden paras kotimainen korintekijä Eero Lehtinen (194/28) on puolestaan ennakkotietojen mukaan kehittynyt edelleen.

 

– Eerolle viime kausi oli siinäkin mielessä koettelemus, että hän ei ollut koskaan aiemmin pelannut niin isoja minuutteja. Hän on rehkinyt kesällä todella kovaa kehittyäkseen ja näyttää, että hänen työnsä on tuottanut tulosta. Hän on valmis astumaan isompiin saappaisiin, Tupamäki vakuuttaa.

 

Ison loven purren kylkeen on sahannut pelinrakentaja Alex Vaenerbergin paluu Pirkanmaalle. Tupamäki kuitenkin uskoo, että korvaajia löytyy.

 

– Meillä on paljon nuoria pelaajia, joilta voi odottaa kehitystä alkavalla kaudella. Esimerkiksi Vesa-Pekka Laine (179/19) on nuori mies, jolla on täydet edellytykset nousta seuraavalle tasolle.

 

Lisätietoja: Salon Vilpas

 

Namika Lappeenranta on apuvalmentajansa näköinen joukkue

 

Salon lisäksi pudotuspelitunnelmaa on maistelu viimeisenä kahtena keväänä myös Lappeenrannassa, missä Suomen Susijengin nuori apuvalmentaja Lassi Tuovi, 26, aloittaa tuota pikaa kolmannen päävalmentajakautensa.

 

Susijengin kiireinen EM-kisakesä on kuitenkin pitänyt Tuovin kaukana Etelä-Karjalasta ja joukkue on valmistautunut uuteen kauteen apuvalmentajansa Juha Stenin komennuksessa. Pallorosvona ja ikitaistelijana tunnetun ”Jupen” kädenjälki näkyy.

 

– Juppe on vetänyt itsensä näköisiä treenejä, ja jokainen Jupen tunteva voi päätellä, mitä se tarkoittaa. Energiaa ja vauhtia on riittänyt, naurahtaa Namikan pomppuihme Antti ”Jumppa” Niskanen (188/27).

 

Namikan konsepti pysyy Tuovin kolmantena päävalmentajakautena vanhana tuttuna: hyvin roolitetut ja luotettavat ulkomaalaiset, kaksi kokenutta kotimaista aloitusviisikkoon sekä leveä rivi parikymppisiä kehityspelaajia.

 

Niskasen lisäksi Namikassa jatkavat viime kaudesta tutut sentterirouhija Clifton Jones (201/35), jatkopestin ansainnut amerikkalainen iso mies Greg Logins (201/25), uransa parhaan kauden pelannut Lasse Aavamäki (211/31) sekä oman kylän heittokone Anttoni Tapio (193/21).

 

Uusina miehinä Saimaan rantaan ovat saapuneet uransa seuraavalle kehitysportaalle tähtäävät Atte Perttu (202/23) ja Eero Aaltonen (194/22), amerikkalaislaituri Todd Brown (196/25) sekä monissa Euroopan huippusarjoissa kovaa jälkeä tehnyt pointti Brandon McKnight (186/30).

 

– Viikko sitten oltiin vielä maajoukkueen mukana, ja uuden projektin kimppuun on hypätty aika nopeasti. Tämä on tosiaan apuvalmentajansa näköinen joukkue ja Jupen käsittelyn seurauksena hyvässä kunnossa, Tuovi heittää.

 

– Uudet pelaajamme ovat päässeet mukaan kuvioihin, pelaajat ovat kunnossa ja porukka on alkanut tuntea toisensa. Uutta kautta kohti vaan.

 

Lisätietoja: Namika Lappeenranta
 
14.4.2025 20:27 Korisliiga

Helsinki Seagulls Korisliiga-finaaliin – Salon Vilpas kaatui suoraan neljässä ottelussa

Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.

12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

11.4.2025 20:17 Korisliiga

Seagulls vei sarjan katkolle – Vilpas kaatui isolla piste-erolla

Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.

9.4.2025 20:30 Korisliiga

Kauhajoki käänsi toisen välieräottelun vierasvoitoksi Katajan vahvasta alusta huolimatta

Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.

8.4.2025 20:27 Korisliiga

Seagulls toiseen voittoon Vilppaan vahvoista vaiheista huolimatta

Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.

7.4.2025 14:55 Korisliiga

Kauhajoen Andre Gustavson Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.

5.4.2025 20:29 Korisliiga

Seagulls ja Kauhajoki puolustivat kotikenttiään onnistuneesti

Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.

4.4.2025 13:00 Korisliiga

Välieräennakko: Korisliigan kärkinelikolla toistuvat yhtenevät ongelmat mutta myös tasaväkiset vahvuudet

Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).

2.4.2025 20:26 Pääjuttu

Kauden tasaväkisin puolivälieräsarja päätökseen: Salon Vilpas jatkaa välieriin!

Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.

Näytä lisää vastaavia