Korpivaara ja Mäkelä vastuunkantajina

23.11.2004 Nuorten ja naistenkin maajoukkueympyröistä tutut Heta Korpivaara ja Eva Mäkelä pelaavat toista kauttaan Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa. Ensimmäisten pelien perusteella molemmille espoolaisnuorukaisille on luvassa suuret roolit yliopistojoukkueissaan. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.

Korpivaaran Seton Hall avasi kautensa 60-54-voitolla La Sallesta. Saamastaan 33 peliminuutista huolimatta Korpivaaran teholukemat 2/3 olivat vaatimattomat. Hän kuitenkin kuittasi asian heti seuraavassa ottelussa tehtailemalla Ball Statea vastaan 17 pistettä, kahdeksan levypalloa ja kolme riistoa. Minuutteja Korpivaaralle kertyi 32. Hänen epäonnekseen Seton Hall kärsi pelissä niukan 69-71-tappion.  

Eva Mäkelä pelasi Florida Internationalissa viime kaudella reilut 15 minuuttia ottelua kohden. Kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa peliaikaa tuli 38 ja 34 minuuttia. Voitokkaassa Bucknell-pelissä (61-44) Mäkelä pussitti yhdeksän pistettä ja antoi kaksi syöttöä. Florida Internationalin hävitessä South Floridalle 43-55 Mäkelä heitti kuusi pistettä.  

Jonna Launiaiselle kausi Texas-El Pasossa on niinikään toinen. Hänkin oli joukkueensa aloitusviisikossa, kun se löi Texas-Dallasin 75-36. Launiainen kokosi 16 minuutissa kahdeksan pistettä, kolme syöttöä ja kaksi levypalloa.  

Debyyttejä 

Maija Lähde teki debyyttinsä jo viime viikolla Saint Mary’sin opinahjossa. Nyt on neljä muuta suomalaisnaista esiintynyt ensi kertaa uusissa ympyröissä.  

Binghamtonin suomalaiskaksikko Laura Sario-Juta Jahilo pääsi heti peliminuuttien makuun. Sario vietti kentällä 20 minuuttia, teki neljä pistettä ja poimi kolme levypalloa, kun Binghamton kärsi 44-62-tappion North Texasille. Jahilo avasi myös pistetilinsä (2), jonka lisäksi polvileikkauksesta toipunut suomalainen vei kaksi levyriä ja torjui kaksi vastustajan heittoa 13 minuutissa. 

Turkulaislähtöinen Viorica Badinici pelasi viime kaudella Central Florida Community Collegessa. Kesällä hän siirtyi NCAA I divisioonan Buffaloon, jonka riveissä Badinici pelasi ensimmäisen pelinsä, kun joukkue hävisi valtakunnan neljänneksi rankatulle Connecticutille suurinumeroisesti 40-107. 190-senttinen Badinici pelasi debyytissään 30 minuuttia, teki yhdeksän pistettä, torjui ja riisti kahdesti. Seuraavassa ottelussa hän ennätti kirjauttaa tehot 2/3 ennen virhetilin täyttymistä 13 minuutin jälkeen. Buffalo hävisi Holy Crossille 42-73.  

Niinikään Turusta maailmalle lähtenyt Tiina Sten avasi pistetilinsä ensimmäisessä St. John’sin ottelussa, jossa kaatui Canisius lukemin 98-79. Sten teki kaksi pistettä kahdeksassa minuutissa. Seuraavassa pelissä hän jäi nollille St. John’sin lyödessä Colgaten 78-59. 

Maija Lähteen Saint Mary’s voitti kahdessa tuoreimmassa ottelussaan Riversiden 63-49 ja hävisi Santa Barbaralle 57-74. Lähde kirjautti Riverside-pelissä 19 minuutissa neljä pistettä, viisi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa. Santa Barbaraa vastaan hän sai vartissa aikaiseksi teholukemat 5/4.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_naiset/
 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia