Kotti häikäisi, Ferrara kaatoi liigakakkosen

5.2.2011 Tuukka Kotti raatoi 13 pistettä, kaapi 13 levypalloa ja johdatti joukkueensa Ferraran ratkaisevaan johtoon Italian kakkosliiga LegaDuen lauantain kierroksella. Ferrara voitti ottelussa liigakakkonen Monferraton pistein 81-74 (35-42) ja nousi LegaDuen pudotuspelisijoille.

Tuukka Kotti runnoi tupla-tuplan, kun Ferrara runteli LegaDuen liigakakkonen Monferraton.

Shawn Huffin Kavala kipusi Kreikan liigan jaetulle kolmannelle sijalle.

Kimmo Muurinen keräsi kahdeksan pistettä ja seitsemän levypalloa Bambergia vastaan.

Anton Mirolybovin Mitteldeutscher hävisi kalkkiviivoilla Trierille. Kuvat: Ville Vuorinen, Tomi Kaminen ja Matthias Kuch, Mitteldeutscher BC.

Rutinoitunut Monferrato johti Ferraraa lukemissa 43-50 vielä kolmannen jakson puolivälissä, ennen kuin Ferrara alkoi saada kotiyleisönsä tukemana ottelun juonesta kiinni. Ferrara saavutti vieraansa tilanteessa 57-57, jonka jälkeen Tuukka Kotin oli aika ottaa kenttä haltuunsa. Avauspuoliskolla vaatimattomilla tehoilla pelannut Kotti nosteli korin alta vastustamattomasti pisteitä vieden Ferraran aina 68-57-johtoon päätösjakson alussa.

Viimeisillä minuuteilla Monferrato ei päässyt enää viittä pistettä lähemmäksi, ja kotijoukkueen pitkä kaksikko Kotti-Klaudio Ndoja siivosi korinalustan levypalloista. Ferraran kauden kahdeksas voitto merkittiin tilastokirjaan pistein 81-74 (35-42), ja joukkue nousi voitollaan LegaDuen jaetulle 8.-10. sijoille ja taisteluun pudotuspelipaikoista.

Kotti taisteli Monferratoa vastaan 35 minuuttia keräten 13 pistettä (kakkoset 6/11, vapaaheitot 1/1) ja 13 levypalloa. Kotti oli tehokas myös pelin muilla osa-alueilla keräten kolme pallonriistoa, yhden korisyötön ja yhden blokin. Lisäksi Kotin +/- -lukema, +16, oli joukkueensa paras.

Tilastollisesti Ferraran tehokkaimmat olivat Ryan Hoover (23/1/5 syöttöä/4 riistoa) ja Klaudio Ndoja (19/11/5 syöttöä). Monferratoa kannatteli Ricky Hickman (21/3/3 syöttöä/4 riistoa).

Huffin Kavala karkasi voittoon

Shawn Huffin BC Kavala saalisti tärkeän voiton Kreikan pääsarja A1 Ethnikissä kukistamalla vieraskentällä kanssaan tasapisteissä olleen Kolossosin 70-74 (38-41).

Ottelun ratkaisu nähtiin 30 sekuntia ennen loppua, kun Kavalan Sotiris Karapostolou tälläsi kolmosen pohjaan vieden joukkueensa 70-71-johtoon. Viimeisillä sekunneilla Kolossos epäonnistui järjestäen hyökkäyksissään ja Kavala pääsi kasvattamaan johtoa vapaaheittoviivalta.

Ottelun Kavalan avausviisikon pienenä laiturina aloittanut Huff pelasi 23 minuuttia ennen virhetilinsä täyttymistä. Huffille merkittiin kaksi pistettä (kakkoset 1/4, kolmoset 0/4), yksi levypallo ja yksi pallonmenetys.

Kavalan tehomies oli Branko Jorovic (24/3). Kolossosin vahvimmasta iltapuhteesta vastasi Pat Calathes (18/18). Kavala jakaa A1 Ethnikin sijat 3.-4. PAOK Salonikin kanssa, joukkueet ovat voittaneet yhdeksän ja hävinneet seitsemän ottelua.

Bamberg taas liian vahva Muurisen ja Herbertin Skylinersille

 

Kimmo Muurisen ja Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners ei saanut haettua Saksan Bundesliigan ykkösjoukkue Brose Baskets Bambergin päänahkaa kauden kolmannellakaan yrittämällä.

Vain yhden tappion kauden aikana kärsinyt Bamberg masensi täyden kotikatsomon karkaamalla jo avausjakson päätteeksi 13-29-johtoon. Bambergin tiukassa joukkuepuolustuksessa takellellut Skyliners ei saanut rivejään kasaan koko ottelun aikana, ja hävisi Bundesliigan lauantain kärkiottelun pistein 63-81 (32-49).

Muurinen pelasi Bambergia vastaan runsaat 25 minuuttia keräten kahdeksan pistettä (kakkoset 2/6, kolmoset 1/1, vapaaheitot 1/2), seitsemän levypalloa, kaksi blokkia ja yhden pallonriiston ennen virhetilinsä täyttymistä. Kotijoukkueen tehomies oli 17 pistettä upottanut Pascal Roller. Kentän parhaasta esityksestä vastasi Bambergin 216-senttinen, 21-vuotias huippulupaus Tibor Pleiss (20/9).

Skyliners jatkaa tappiostaan huolimatta Bundesliigan toisella sijalla. Joukkue on voittanut 15 ja hävinnyt kuusi ottelua.

Mirolybovin Mitteldeutscherille tappio kalkkiviivoilla

 

Apuvalmentaja Anton Mirolybovin Mitteldeutscher kärsi tappion kalkkiviivoilla Saksan Bundesliigan sunnuntain kierroksella. Mitteldeutscherin kukisti vierasjoukkue Trier pistein 71-73 (40-35).

Joukkueet olivat tasapisteissä 70-70 vielä 51 sekuntia ennen loppua. Trierin Dru Joyce vei joukkueensa vapaaheittoviivalta kahden pisteen johtoon, johon Mitteldeutscherin Richard Shields vastasi yhdellä onnistuneella vapaaheitollaan. Molemmat joukkueet heittivät vielä kertaalleen ohi, jonka jälkeen Trierin George Evans heitti ratkaisevan pisteen vapaaheittoviivalta.

Mitteldeutscherin korkeimman pistemäärän keräsi Rastko Dramicanin (19/1). Dru Joyce ja Philip Zwiener heittivät Trierille 16 pistettä mieheen.

Mitteldeutscher on voittanut kauden 21 ottelustaan kuusi ja jakaa Bundesliigan 15.-16. sijat Giessenin kanssa. Kaksikon alapuolella majailevat vielä Bayreuth (neljä voittoa) ja Düsseldorf (kolme voittoa).

Henkilöt

 
13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

10.5.2026 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertio ja Rytas Vilna juhlivat FIBA:n Mestarien liigan mestaruutta

Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

8.5.2026 06:49 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertion Rytas Vilna FIBA Mestarien liigan finaaliin

Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.

7.5.2026 08:01 Susijengi

Dolencin, Kivimäen ja Amzilin joukkueet finaaleihin

Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.

4.5.2026 23:24 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan jatkoon Italiassa

Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.

27.4.2026 17:17 Susijengi

Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

Näytä lisää vastaavia