Kouvot A-poikien finaaliin, Honka I ja BC Nokia kiinni B-tyttöjen finaalipaikassa

13.4.2013 Kouvolan Kouvot jylläsi A-poikien SM-finaaliin kukistamalla KTP:n välieräsarjassa toistamiseen, kun taas Honka Akatemia haki lauantaina välierien avausvoiton Namika Lahdesta. B-tyttöjen SM-välierien ensimmäiset otteluvoitot irtosivat Tapiolan Honka I:lle ja BC Nokialle.

Juuso Kauppinen johti Kouvot A-poikien finaaliin.

Veera Pirttisen BC Nokia löi Wartin vieraskentällä. Kuva: Kai Kilappa & Tuomas Venhola.

A-poikien toisessa välieräottelussa KTP oli sisuuntunut avauspelin murskatappiostaan ja johti Kouvolassa ensimmäisen jakson jälkeen pistein 15–23. Kouvot palasi kuitenkin tasolleen ja johti tauolla hienokseltaan, kunnes ratkaisi pelin kolmannella jaksolla. Kouvot haki finaalipaikkansa lopulta pistein 81–68 (41–38).

 

– Pystyimme lyömään Kotkassa edellisessä pelissä KTP:n 3-2-paikan rikki ja hakemaan vierasvoiton. Se kasvatti luottamustamme siihen, että joukkuepelimme kantaa molemmissa päissä kenttää. Vaikka emme olleet tänään aina parhaimmillamme, luotimme pelitapaamme ja se riitti, Kouvojen päävalmentaja Kari Kurronen summasi.

 

Kouvojen tehoparin muodostivat taas Juuso Kauppinen (26/8) ja Alexander Madsen (22/11/2 blokkia). KTP:sta kampoihin pistivät Joonas Lehtoranta (18/6/4 riistoa) ja Otto Kilpeläinen (12/13).

 

Espoossa Tapiolan Honka oli iloisella heittopäällä ja jylläsi Namika Lahden nurin pistein 92–82 (49–46).

 

Honka käväisi kolmannella jaksolla jo 12 pisteen johdossa, mutta Namika Lahti saapui kolme minuuttia ennen loppua pelottelemaan tilanteeseen 79–77. Henri Ventoniemi ja Teemu Sulonen kuitenkin lisäsivät Hongan johdon kuuteen pisteeseen koreillaan ja Sulonen heitti Hongan ratkaisevaan johtoon kolmen pisteen kaaren takaa.


Sulosen (16/4) ja Ventoniemen (16/6) lisäksi Hongalta kunnostautuivat Julius Rajala (18/7/4 blokkia) ja Joni Herrala (17/6/9 syöttöä/2 blokkia). Namikan parhaat olivat Santeri Salonen (16/2/3 riistoa) ja Aapeli Alanen (16/6).

 

Namika Lahti isännöi toista välieräottelua sunnuntaina Lahdessa.

 

BC Nokia yllätti vieraskentällä

 

B-tyttöjen ensimmäisessä välieräottelussa nähtiin hienoinen yllätys, kun BC Nokia haki Wartti Basketin kotikentältä 56–76 (36–37)-vierasvoiton. Voitto ratkesi neljännellä jaksolla, joka päättyi nokialaisten hyväksi 8-23.

 

– Wartin tämän kauden ehdoton ykkösase on ollut prässipuolustus, jonka onnistuimme purkamaan tänään aika helposti. Kun saimme prässin rikki, vastustajan itseluottamus meni ja ero kasvoi isohkoksi, BC Nokian päävalmentaja Aki Selkee selvitti.

 

BC Nokialta Heidi Runsas (19/6/3 riistoa), Veera Pirttinen (16/12/3 syöttöä) ja Hanna Kankaanpää (14/4/3 riistoa) olivat terävimmät. Maria Besselink (14/10/4 blokkia) kannatteli Warttia.

 

Toisessa välieräparissa Tapiolan Honka I oli ylivoimainen Kouvot/Jymyä vastaan. Ensimmäinen välierävoitto irtosi espoolaisille 96–29 (50–11).

 

Hongan kolmen kovan ryppään muodostivat Erika Kankfelt (22/3), Pipsa Kahlos (16/1) ja Minna Mali (15/1/5 syöttöä). Sandra Keskevaari (9/5) kirjautti Kouvot/Jymyn parhaat tehot.

 

Lisätietoja: A-poikien SM-sarja

 
Lisätietoja: B-tyttöjen SM-sarja

Asiat

 
2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Näytä lisää vastaavia