Kouvot ja Bisons kasvattivat voittoputkiaan

22.3.2014 Korisliigan kevätkauden kovin nousijajoukkue Kouvolan Kouvot jatkoi kapuamistaan kohti parempia pudotuspelisijoja lauantaina peittoamalla URHOtv-ottelussa Tapiolan Hongan 88–100 (42–47). Nilan Bisons jatkoi omaa voittoputkeaan Korikobrien kustannuksella, ja Kauhajoen Karhu haki tärkeän voiton Kataja Basketista.

Ville Kauniston Kouvot haki kahdeksannen perättäisen voittonsa..

..ja Tuukka Kotin Bisonsilla perättäisvoittoja on jo yhdeksän.

Karhun Andre Williamson upotti ratkaisevan kolmosen Katajaa vastaan. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.

 Hongan ja Kouvojen välinen URHOtv-ottelu oli tasainen ja kiihkeä runsaan kolmen jakson ajan ja aina tilanteeseen 77–77, jolloin pelikellossa oli aikaa vielä kahdeksan minuuttia.

 

Ilari Seppälän, Matt Gibsonin ja Tuomas Hirvosen korit vapauttivat kouvolalaiset kahdeksan pisteen johtoon, jota vieraat eivät enää päästäneet käsistään. Kouvot venytti loppuhetkien hurmoksellaan johtonsa parhaimmillaan 17 pisteeseen ja hiljensivät espoolaiskatsomon 12 pisteen voitolla.

 

– Honka oli alussa aktiivisempi, mutta toisella puoliskolla saimme puolustukseen otetta ja etenkin Ronnie Clarkin eteen kättä. Vaikka teimme sata pistettä, voitto tuli nimenomaan puolustuksen kautta, korosti Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

 

Kentän ehdottomat ykköset oli Kouvojen Ville Kaunisto (23/16/2 blokkia) ja Matt Gibson (29/6/3 syöttöä/5 riistoa), jotka tekivät käytännössä mitä tahtoivat. Myös Ilari Seppälä (14/1) ja Justin Hawkins (13/6) pussittivat kaksinumeroiset.

 

Hongasta Ronnie Clark (28/6) pussitti kovan heiton toisensa jälkeen. Brady Morningstar (23/3/3 syöttöä), Jaraun Burrows (13/13) ja Villematti Kopio (14/1) onnistuivat myös tahoillaan.

 

Kouvot nousi voitollaan voiton päähän seitsemännen sijan Namika Lahdesta.

 

Bisonsille yhdeksäs perättäinen

 

Hallitseva mestari Nilan Bisons jatkoi perättäisten voittojensa sarjaa Loimaalla yhdeksään, kun pudotuspelisijoista kamppaileva Lapuan Korikobrat kaatui ”veräjässä” 98–85 (45–46).

 

Bisons saapui kotiotteluunsa taistelusuunnitelmanaan pakottaa lapualaisten liukas ykköstykki Kyle Fogg sekä eleettömän tehokas Lawrence Kinnard tekemään ylitöitä jokaisen korinsa eteen.

 

Fogg (33/7) ja Kinnard (16/8/3 syöttöä) kannattelivat joukkuettaan kohti yllätysvoiton mahdollisuutta kolmen jakson ajan, kunnes loimaalaisten hiillostus sai bensan loppumaan vierastankista.

 

Korikobrien 66–67-johto vaihtui neljännen jakson taitteessa Bisonsin 77–67-johdoksi, joka ratkaisi ottelun.

 

Bisonsista Tuukka Kotti (21/10) sekä Aubrey Coleman (28/4) pelasivat hienon ottelun ja saivat vahvaa tukea Matti Nuutiselta (16/4). Frank Robinson (9/5/3 syöttöä) teki myös paluun pelikentille.

 

Karhu jatkoi Katajan lamaa

 

Viime viikkoina alamaissa ollut Kauhajoen Karhu haki elintärkeän voiton liigataulukkoon aiheuttamalla joensuulaiselle Kataja Basketille neljännen perättäisen tappion. Karhu katkaisi Katajan jatkoajalla 90–86 (30–30, 78–78).

 

Ilman Teemu Rannikkoa pelanneen Katajan kuolinisku nähtiin vajaat minuutti ennen jatkoajan loppua, jolloin Andre Williamson sivalsi kolmosellaan Karhun 87–83-johtoon. Hetkeä myöhemmin Henri Hirvikoski sinetöi kauhajokisten voiton vapaaheittoviivalta.

 

Justin Baker (19/11) rynni Karhulle tupla-tuplan. Bojan Sarcevic (18/5/5 syöttöä/5 riistoa) pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan.

 

Katajasta Alex Wesby (29/5) ylsi kauden parhaaseensa.


(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Näytä lisää vastaavia